keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Se oli hyvä vuosi. Voisin sanoa :)
Koiraharrastuksissa eli agilityssä vuosi oli parempi kuin vuosi 2013. Löysimme Korun kanssa jo jotain yhteistä säveltä tekemiseen. Aletaan jo ymmärtää toistemme suuntia ja aikeita radalla pikkuhiljaa ja alan luottaa siihen että Koru todellaKIN osaa kunhan minä vain luotan sen tekemiseen enkä yritäkkään ehtiä joka paikkaan viemään ja vahtimaan. Se ei vaan onnistu. Kyllä se osaa :)
Yhteisen sävelen osittainen löytyminen toikin meille menneenä vuotena Korulle Suomen Agiltyvalion arvon, sekä hyppyvalioitumiseen vaadittavat kaksi sertiä. Ja ansaitaksemme sen valionarvon täytyy yhteismenon edelleen parantua. Viimeisen hyppysertin saamme vastaanottaa sitten tulevana vuonna ylempien agilityjumalien niin salliessa :)

Vuoden 2015 agilityvuoden aloituksen kruunaa pääsy Jänesniemen Elinan valmennuskurssille. Ihan mahtavaa!! Pelotti että turha haaveilla mukaan pääsystä kun hakijoita on taas varmasti todella paljon. Lupaan joka kerta tehdä parhaani, ja urhoollisesti ihan kaiken mitä Elina sanoo :) ! Menneen syksyn kursseille en edes hakenut. Mikä lie kuningasidea sekin ollut olevinaan...
Mutta onneksi Sonjan kurssilla jälleen olimme, ja Raumalla Taru ja Topi jaksoivat treenien vedossa ahertaa lokakuulle saakka.

Koirattomia asioita sivutakseni ja jotain mainitakseni omassa elämässä kihlaus murun kanssa vuoden lopulla toi pisteen onnen päälle <3
Ja kauan omistamani kamera sai vihdoin viimein salamankin kaverikseen. Nyt on kuvaaminen entistä helpompaa myös todella hämärässä, vaikka kamerassakin ominaisuuksia kuvaamiseen riittää. Mutta silti. Hiukan kirpaisi nyt mennä sieltä mista aita on matalampi, ja hankin halvemman merkin salaman. Jossa kuitenkin erinomainen teho ja ominaisuudet. Vielä minä aion sen Canonin oman lippulaivan (hintaa 700 e..) hankkia joku päivä ja tuo nykyinen salama saa silti jäädä hyväksi orjaksi ja lisäsalamaksi. Siihen saakka mennään tuon kanssa, ja oikein kelvolle se vaikuttaakin.

Oikein ihanaa ja riemukasta vuodenvaihdetta kaikille! Ja Menestystä ja Onnea vuoteen 2015!

Toivottelee Maarit ja kolme karvahökkyrää  <3


tiistai 9. syyskuuta 2014

Kolmoset :)

Tuumasi äitini kun kuvan näki koirista kun tein niille kaikille samanlaiset takit :)

Sadekangasta mutta lämpimällä paksulla fleecevuorilla. Eli kestää sade ja räntäkelit, mutta loistava ihan lämpötakkina pakkasellakin.
Pimullehan olin ommellu tuollasen samanlaisen jo aiempaa, mutta siihen tuli sen verran liian leveä tuo mahaläppä kainaloiden kohdalta että pitkällä lenkillä se päällä oli hangannu kainaloita. Toivottavasti tuo versio on nyt parempi. Lolalle ja Korullehan olen tuolla samalla hyväksi havaitulla kaavalla vääntäny takkeja jo vuosia ja vuosia.
Tuon Pimun edellisen takkiversion voisinkin myydä jollekkin vaikka pennulle joka ei montaa kilometriä mennä hopita se päällä kerrallaan, vaan tarviaa lähinnä lämmikettä tai sadesuojaa ulkona olon opetteluun ja ulkona pööpöilyyn. Siihen olis varmalla ihan loistava.
Se huutakoon siis hep joka tarviaa lämpömanttelia tosi pienelle pennulleen, tai muuten vaan samankokoiselle hippiäiselle kun Pimu on :) Manttelin selänpituus noin 22 cm.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Kaikenmaailman pööpöilyä!

*punoittaa*
... Juu, tää blogin raapustelu on hiemat jäänyt. Myönnän...eh.
Ja ei pelkästään siksi että elämä olis ollu niin tylsää. Ei suinkaan. Ei vaan oo eestyny jaksanu :)



Mutta mitä meille on sitten tapahtunu sitten viimesen toukokuisen päivityksen jälkeen. Vaikka mitä! Kertoisin jos muistaisin :D
Noniin. Mutta lähinnä agilityn saralta jos kerrotaan.
SM:t oli ja meni. Niin. Joukkueradalla Korun kanssa pystyttiin ihan ookoo rataan. Vitska keppien aloituksesta. Muuten rata ihan kivaa menoa. Joukkueen tulos hylätty. Yksilöissä sitten aika kaaoottinen karsintarata. En edes muista sitä kunnolla mutta pipariksi se meni.
Karsintoihin taas päätin vapaaehtoisesti jättää menemättä. Viime vuotisella tulostasolla ei ollut ne skabat vielä meille nyt tarkoitettu. Ja niin kaukana että päätin olla tuhlaamatta rahaani ja aikaani siihen reissuun. Ensi vuonna sitten kyllä haluan mennä :)


SM joukkuerata
Mutta, niin yleisesti, toukokuun jälkeen on joku, tai edes jotain, mennyt kohdalleen miun ja Korun yhteistyössä. Nollia on tullut jo useampi toukokuun jälkeen. Hyppysertejäkin kaksi. Ensimmäinen olikohan toukokuussa, joten hyppyvaliokellokin saatiin siis silloin käyntiin.
Alla Koru harjavallassa kaksi nollavoittoa, josta toiselta SERT-H.

Harjavallassa toukokuussa. Kaksi nollavoittoa, toiselta SERT-H.

Salo, ja missattu piirinmestaruus :D :D  Mutta SERT-H.

Piirinmestaruuskisat elokuussa Salossa sössin käynnistämällä kuulemma ajanoton omilla hiuksillani komentamalla Korua istumaan niin lähellä ekaa hyppyä. Mutta ratanollat molemmilta radoilta nopeimmilla ajoilla, joten ilman tuota 'tukkavitosta' olisi Koru piirinmestari. No, elämä on :)
Tällä hetkellä ensi kesän arvikisoihin meillä on koossa nollavoitto, tuplanolla, sekä jokunen irtonolla. Mutta joku vielä puuttuu. (Onks tää teksti vähän suurpiirteistä nyt?! :D :D) No ihan sama, on vasta syyskuu ehtii ne tulla!
Lähdöt kusee edelleen pahasti. Mutta viimeisin aksakoulutus, vetäjänä ihanainen Jenna, antoi hyvät keinot taas jota lähdetään nyt noudattamaan orjallisesti. Sinänsä hyvä asia että samaa linjaa tämä vetää kun ennenkin ja siihen sisältyviä kikkoja ollaan ennenkin kokeiltu, mutta jostain syystä jätetty. Joten Koru parkaa ei onneksi sekoiteta asialla sen enempää. Vaan vedetään vaan nyt samalla linjalla jatkossa aina, rauhassa, siististi ja selkeästi pienin viilauksin. Katotaan kun päästään enemmän treenaamaan tuottaako tulosta. Kyseisessä koulutuksessa toimi niin hienosti.
Aiheesta hiihtoliittoon. Näin muuten Raumalla omissa kisoissa ykkösissä ihanan chihun!! Tuli ihan kauhee polte opettaa tolle Pimu kirpullekkin jotain ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta, oli se niin hassun ihana menijä! Pieni oli kyllä sekin, mutta silti Pimua isompi. Öh. Saa nähdä, jos eestyn :)

Mutta. Muuta. Kesällä eestyin käymään Savonlinnassakin. Murun kanssa ehdittiin onneks olemaan mökilläkin yötä. On se vaan niiiiin paras paikka olla ja rentoutua <3 Pääsi Pimukin ekaa kertaa mökille :) Siellä kylläkin oli Pimun mielestä ihan kamalan inhottavia kusiaisia jotka kusi varpaisiin ja sitten oltiin niiiiiiin surkeita ja liikuntakyvyttömiä että!

Panoraamakuva Savonlinnan Seurahuoneen kattoterassilta muikkuja syödessä....

Mamiiiiiii!! Mie kuolen näihin kusiaisiin!!


Älkää te ny veneellä lähtekö ja meitä tänne jättäkö!



 Savonlinnassa tavattiin myös Wilma koiraystävää, ja miun yllätykseksi Pimu löysi yhteisen sävelen Wilman kanssa oitis :) Olivatpa hauskaa katsottavaa kun yhdessä tohottivat menemään!

Wilma ja Pimu

Koko kesän ootin myös Linnanmäelle pääsyä. Reissu uhkasi mennä myttyyn muuttuneiden lomakuvioiden vuoksi. Mutta pääsin kun pääsinkin sinne! Voi sitä aikuisen kakaran riemua niissä vemputtimissa!

Lomaa on vielä viikko jäljellä. Onneksi säästin. Saas nähdä milloin sen sitten pitää.


Noita ihania aamulenkki kelejä muistelen taas koko pitkän talven.....

Ainiin! Vaihdoin/lisäsin tänne vähän jokaiselle sivulle kuvatkin.

Hyvää alkanutta syksyä itse kullekkin :) !





lauantai 17. toukokuuta 2014

Mutajuoksua ja muuta ajanvietettä

Edellisessä päivityksessä kauhistelin kun edellisistä kuulumisista on jo kaksi viikkoa... Ehheh. Nyt on kuukausi edellisestä....
Nooooh! Hengissä ollaan.
Vappukin meni. Piti ottaa koirista tälläinen hassu kuva :)

 
Kisoissa ollaan käyty. En kylläkään muista missä edellisen päivityksen jälkeen. Mutta, eipä sillä niin merkitystä. Sillä merkintöjä kisakirjaan ei olla saatu sitten ainuttakaan. Tuokaan ei varmaan ketään yllätä! :)
Savonlinnassa käytiin äitienpäivänä. Samalla reissulla käytiin 'kasvattiseuran' kisoissa. Joka olikin huisin outo kokemus. Ei oikein saanu sitä oikeeta jännittävää kisafiilistä päälle koska järki ei vaan sanonut että täällä on nyt ihan oikeat kisat hei! Ihan mahtavaa että seura pitää taas vuosien tauon jälkeen oikeita kisoja. Sillä miun kymmenvuotisen harrastajauran aikana Savonlinnassa ei järjestetty ainoitakaan oikeita agikisoja. Ihan mahtavaa että sekin on taas mahdollista! Mutta siis. Miulla järki varmaan vaan sanoi että epistelemään ollaan tultu :D
Eikä sieltäkään merkintöjä kisakirjaan. Olipa harmi että säänhaltija ei sinä päivänä suosinut meitä. Keli oli aivan karmea. Kenttä muuttui päivän edetessä mutalammikoksi koska sade ei tauonnut yhtään. Alla yleiskuvaa kännykkälaadulla kentästä ja Koru ratojen jälkeen :D :D



Kamerakin oli mukana ja sitä jopa hetken aikaa käytinkin. Medi kolmosten ekasta startista napsuttelin reilut sata kuvaa, jonka jälkeen päätin pistää kameran pussiin ja olla kastelematta sitä enempää. Mutta tuolta kuvagalleriastani löydätte ne kaikki kuvat. Niitä saa vapaasti käyttää signeerauksen ollessa kuvassa.


Ainiin ja sähköpostissa tällä viikolla saapui vahvistus Korun valionarvosta :)

Huomenna mennään aksaamaan taas ATT halliin Sonjan oppiin, ja sitten tälle keväälle oli luvassa vielä Oreniuksen koulutus ensi viikonloppuna Raumalla. Ja tietenkin alkaneet kesätreenit Raumalla maanantaisin Tarun ja Topin opissa. Mukavaa!
Aurinkoista kevään jatkoa kaikille! Pitää silmät ja korvat auki ja varokaa käärmeitä, ettei käy niinkun Korulle pari kesää sitten.


 


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Öllöttelyä

Ohohhh onko edellisestä kirjoituksesta jo kaksi viikkoa!? Kylläpäs aika menee.
No mutta, mitä on tapahtunut.
Ei mitään :)
Parissa kisoissa ollaan valioitumisen jälkeen käyty, Porissa sekä Lempäälässä. Molemmissä yhtä loistavilla tuloksilla. Eli ei aivan ainuttakaan merkintää kisakirjaan.
Porissa yhdellä radalla oli jo lähellä. Keskimmäisellä agiradalla meno tuntui hyvälle. Kunnes viidenneksi viimeisenä esteenä oli keinu... Koru oli edeltävällä radalla tehnyt lentokeinun (ehkä tuo lentokeinu on kumminkin positiivisempi reaktio ja toimintatapa asiasta 'khäääkkkk keinu!', kuin se hiipiä sinne ja hypätä puolesta välistä pois). Noohhh, jäin siis tällä muuten niin hyvällä radalla sitten keinulle itse käkkimään ja jännittämään kuinka Koru sen tällä kertaa suorittaa. Suoritti muuten hienosti, reippaasti päähän ja keinu alas, mutta läksikin sitten omia aikojaan keinulta, niin siinä hetkessä kun koira lähtee ja itse et kerkeä mukaan ja tajuat että edessä olevan hypyn se vielä hyppää oikein mutta sen jälkeisen muurin ei, joka tuli siis oikeasti kiertää takaa. Hurja tunne kun näet tapahtumat etukäteen! Ja juuri näin kävi, roiskista vaan kun minä olin myöhässä niin hylkyhän se pamahtaa kolmanneksi viimeiseltä esteeltä kun olet myöhässä niin olet myöhässä...
Lempäälässä sitten vaihtelevalla menestyksellä. Hyppyradalta mystinen kymppi kun Koru kääntyi putkessa takaisin, syytä en tiedä, putkeen ohjasin normaalisti tehden kylläkin putkella takaaleikkauksen. Liekö se sitten sai Korun kääntymään ympäri. Toinen kielto putkelta jonne lähetin taas aivan normaalisti ja 'silminnäkijöiden' mukaan selkeästi. Mutta ohi sitten jälleen paahdettiin. Harmi kun ei radat jääneet videolle niin olisin voinut tarkastaa että liekö sitten taas lenkkarit osoittaneet 20 senttiä väärään suuntaan eikä prikulleen sillen putken sisäänmenolle...... hoihhh....

Se niistä menneistä kisoista. Nyt ollaan lomalla!! Kylläpäs kelit meitä helliikin! Aijai ihanaa. Ollaan vaan olla öllötetty. Koska päätin että mihinkään ei mennä tai mitään sen kummemmin tehdä. Nyt on aika levätä ja nukkua univelka pois ja rauhoittua hiukan. Tekeepäs kropalle hyvää aijai. Jos joku ei jo tiedä niin mie kun olen vuosikausia ollut sellainen että vaikka joka viikko ja kuukausi vannon että nyt alan nukkua enemmän. Mutta p...n marjat. Vuosikausia on menty sillä että aamuvuoriviikkoina yöunet on maksimissaan 6 h (luksusta!) ja normaalisti sen 4,5-5,5 tuntia. Hitsi kun olis muutakin tekemistä tässä elämässä kun nukkua! :D Vaikka omaan nilkkaansahan siinä lirittää kun ei nuku tarpeeksi. Ja se kyllä alkaa näkyä vähän joka asiassa. Joten kylläpäs nyt lomalla onkin nannaa nukkua aamulla pidempään ja tehdä päivän mittaan asioita omaan tahtiin.
Ainiin ja Pimu neitikin, iältänsä 8,5 kk nyt aloitti elämänsä ensimmäisen juoksun.
Tässäpä tyylinäytettä kun sohvalla on ruuhkaa kun aurinko siihen niin kivasti lämmittää :)

maanantai 31. maaliskuuta 2014

FI AVA Aurra Sing Black Jewel

Nyt se on totta. Miun pieni Koruseni on nyt agilityvalio!! 3 vuoden ja 9 kk iässä.
Valionarvo ei ole miulle minkäänlainen mittari, tai itseisarvo tässä harrastuksessa. Mutta kyllä se itselle sellainen palkka ja merkki tästä tehdystä työstä on että jaksaa taas treenata ja innostua asioista vaikka välillä (voi lukea myös: useimmiten) ei menekkään ihan putkeen.

Olin hartaasti toivonut onnistumista agiradalla jo pidemmän aikaa ihan siksi että usko itseen ja omaan tekemiseen alkoi jo hiipua vahvasti kun tuntui ettei koskaan onnistu. Se että onnistuu pitkästä aikaa, tuntui maalissa niiiiiin uskomattoman hyvälle! Koru läksi ihan viimeisten joukossa ja heti radalta pois käveltyäni joku tokaisi että se oli muuten sellainen veto että menitte toisiksi. Tuumasin vaan iloisesti että ai no wau. Luokassa kumminkin 56 koiraa ja paljon nollia. Tuntui hienolle. Ihan rauhassa odottelin ja mietin että kukahan mahtoi voittaa luokan. Menin sitten katsomaan tuloksia.... Ja kun näin tulokset ja SERT-A:n Korun tuloksen perässä niin ensin piti katsoa muualle, miettiä katsooko oikeaa paperia lainkaan. Sitten katsoin uudelleen, ja suusta vain tuli hihkaisu että serti, saatiin serti, minun koirasta tuli valio! Johon joku vieressä ollut tuumasi että no hienoa, onnea! Ja sitten alkoikin itkettää. Tuntukoot vaan jonkun mielestä miten typerälle vaan mutta minkäs sitä tunteilleen voi, kyllä se siinä niin hienolle tuntui.
Palkintojen jaossa tuomari kysyi että voitteko vastaanottaa sertin, onko teillä jo näyttelytulos? Minä siinä puoli itkua mutta samalla onnenhymyllä naurulla sopertamaan että kyllä on, voidaan ottaa :)

Samojen kisojen eka startti menikin jälleen varastetun lähdön ja kaoottisen yleisfiiliksen takia reisille puolivälissä rataa. Viimeinen hyppis oli hauska, erilainen jotenkin paljon tiiviimpi rata jossa tiukka ihanneaika. Harmi kun sekin päätyi hylkäykseen, olisi ollut kiva nähdä yltääkö Koru ihanneaikaan johon ei monikaan mineistä yltänyt. No, ei voi ajatella tuollaisia. Rata hauskaa kieputusta ja Koru päätyi ampumaan putkeen muurin sijasta. Hauskaa oli!

Tästä jatketaan normaaliin malliin asioiden opettelua ja yritämme saada noita lähtöasioita paremmalle mallille.

PS.Komean kokoinen on tuo ATT:ltä saatu AVA ruusuke kyllä :)



tiistai 25. maaliskuuta 2014

Hammaskeijun pinkki possu!

Pimu täyttää muutaman päivän päästä 8 kk. Eikä meillä ollut edelleenkään maitohampaat lähteneet suusta. Alhaaltakohan oli lähtenyt yksi pieni etuhammas, ja yksi isompi poskihammas. Tiukasti jökötti paikallaan kulmahampaat sekä kaikki minimaalisen pienet etuhampaat. Oli aika soittaa eläinlääkäriin että tarttettais vissiin apua niiden pois karistamisessa....
Lääkärissä vaaka näytti 1,6 kg, juuri sen mitä tiesinkin mutta halusivat silti punnita :)
Sen mukaan rauhoitusainetta kuulemma laittoivat, mutta Pimupa tuumasi että eihän sillä vielä yhtään nukuta joten olivat joutuneet laittamaan reilusti enemmän, ja erilaisia aineita :)
Pimu tuumasi että pirrrhana minua ette noin vaan kukistakkaan!
Nukkuihan se viimein ja suusta poistettiin pienet ylähampaat sekä kaikki kulmahampaat. Takahampaat olivatkin kuulemma kondiksessa. Mutta pieniä alaetuhampaita eivät poistaneet koska uusia ei ollut hiukkaakaan näkyvillä. Joten odotellaan mitä tapahtuu...
Ruumiinlämpö oli mennyt aika alas pitkän operaation aikana joten aika kauan joutui Pimu lämmittelemään asemalla ennenkuin kotiin laskivat. Kuvissa mamin sylissä lämpimien kaurapussien alla :) Ja ostin asemalta pinkin pikkupossun jonka vatsassa asusti tennispallo. Kerroin Pimulle että hammaskeiju toi sen vietyjen hampaiden tilalle ;) Keksin että pallon kun saa vatsasta pois niin tilallehan saa vaikka herkkuja possun vatsan täyteen. Koru sitten illalla jo testasi possunheittoa lihapullat vatsassa. Toimi :)
Pimu testaa vasta huomenna. Siihen saakka podemme ankaraa krapulaa. Voi mamin kirppua <3






lauantai 22. maaliskuuta 2014

Nooran purinaa

Mikä ihana lauantai! Jälleen mahtavan lämmin ja aurinkoinen päivä.
Yhdentoista jälkeen starttasin tojohkalla matkaan taasen kohti Purina Centeriä ja tällä kertaa kääpiöpinseriköörin koulutusta Noora Keskievarin opastuksella.
Nooraa en ollutkaan ennen tavannut koulutuksen merkeissä, enkä kyllä siis muutenkaan. Mutta olipa positiivinen kohtaaminen! Noora on kouluttaja minun makuuni. Oli napakka, todella napakka ja vaativa. Ensimmäinen asia mitä Noora ankarasti karsi oli negatiiviset ja kielteiset ajatukset, että en osaa en pysty ei tästä mitään tule. Joku siellä vitsaili ääneen että ai kamalaa en osaa ei tästä mitään tule, kammoan tälläistä, niin pamautti Noora että kerran vielä kuulen tuon niin et tee mitään, nyt suu kiinni! Mahtavaa :D! Itsekkin tuohon sortuu ihan liikaa että en minä osaa enkä pysty (vaikka se tosiasia onkin, ehhehhh). Pitäisi vaan pitää ne mölyt mahassaan ja luottaa että perskeles kyllä minä pystyn! Koska niinhän se on että itse omia ajatuksiaan sitä johtaa ja niihin alkaa sitten uskoa. Nyt tämä tyttö yrittää edes hiukan parantaa tapojaan ja pitää kielteisiä en osaa en pysty ajatuksia agissa kauempana pääkopastaan. Nih.
Mutta siispä itse koulutuksessa perehdyttiin jälleen kerran tähän Korun lähdössä pysymättömyys ongelmaan. Jälleen tähän sonklaamiseen kului liian monta ja arvokasta minuuttia pois muulta koulutukselta. Mutta ei se auta. Asiaan on vain puututtava. Vielä en ole valmis luovuttamaan ja siirtymään lentäviin lähtöihin. En tahtoisi luovuttaa. Vaikka sitäkin Noora sanoi (itse niin tehneenä pahasti lähtöongelmaisen koiransa kanssa) että sillä saisin enemmän keskittymiskykyä radalle kun voisin miettiä radalle lähtiessä rataa kokonaisenvaltaisemmin kuin pelätä sitä lähtöä ja kaikki muu unohtuu. Onneksi Jaakko oli toisella puolella itse treenaamassa ja näki tilanteen ja ohjeisti Nooraa mitä oltiin keskiviikon treenissä asian suhteen tehty, niin jatkettiin sitten samalla linjalla.
Muuten Noorakin puuttui tähän minun älä ohjaa esteitä vaan ohjaa linjoja ongelmaan. Minun pitäisi paljon enemmän yhä edelleen unohtaa ne esteet ja ohjata Korulle vain kunnon linjoja. Koru sai kiitosta ja kehuja liikkeestään ja menostaan sekä ryhmäkavareilta että Nooralta, etenee mageesti eikä minulla olisi aikaa pööpöillä tai jäädä katselemaan sen koiran menoa. Ehheh. Siispä, harjoitus jatkukoon!

Menneenä keskiviikkona oli myös Jaakon koulutus. Siellä siis puututtiin tuohon lähtöongelmaan erilailla pienen pohdinnan jälkeen kun sanoin että TSAUn kisoissa varastaminen oli jo suorastaan törkeää, saas nähdä mitä tulosta tämä nyt tuottaa. Katsotaan. Muuten treeniradan pääpaino valssaamisessa. Liike minulla toimii ja näyttääkin kuulemma ookoolle, mutta tosiasiassa minulla on suunta aivan hukassa ja ajoitukset myöhässä. Jaakko vitsailikin että voisiko yhden toisen kurssilaisen (terveisiä vaan Sessa :) ) ja minun valssit yhdistää?! Toisella kun toimii ajoitus mutta liike on kökömpää, ja minulla toimii liike mutta silti ajoitus on metsässä ja oma suunta hukassa :D Ehheh voi meitä kökkyröitä! Ja taasen voi vaan todeta että etiäpäin, sano mummo lumessa!!

Huomenna onkin vapaapäivä.
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille :)



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Niin ne ajat muuttuu. Sano kissa kun akalla pöytää pyyhki!

Viime viikonloppu olikin sitten hiukan erilainen kun tuo ihanainen toissa viikonloppu. Blaah.
Lauantain aamulenkki käytiin lumiloskamikäliesiltivähänpakkastamuttaräntää, kelissä. Ei ollu lämpöä ja auringonpaistetta ei. Noooo. Lenkki tuli silti tehtyä heti sängystä noustua enkä edes kuollu sinne :D

Sunnuntaina sitten kisat Liedossa TSAUlla. Nii. Ei paljoa mainittavaa niistäkään. Hiukan kurjaa oli olla hiekkapohjaisessa hallissa joka hohkasi kylmää. Iso työ oli yrittää pitää päässänsä muitakin ajatuksia kuin että kylläpä palelee! Ainoastaan kolmannelle radalle sain sellaisen hyvän lämmön itseeni ja tsempin päälle. Tämä kolmas rata olikin hyppis josta päivän paras tulos. Vitska jälleeeeeeen yhden esteen ohituksesta. Nou comments. Ei uutta meille. Muuten mielestäni kiva suoritus itseltä ja Korulta. Tatsi ihan kohdillaan.
Agiradat vaihtelevalla kohelluksella läpi. Joka ikisessä startissa Koru kumminkin varasti lähdössä. Yhdessä ihan törkeästi. Radoilla sinnetänne sinkoilua ja esteiden ohituksia. Mutta, kontaktit malttoi ottaa taas kyllä tosi hienosti joka hiukan lohduttaa. Että vaikka muuten sikailee ja höyryä pursuaa korvista niin kontakteja ei loiki. Mahtavaa. Sentään jotain hyvää.

Nohh pää pystyyn ja treenejä kohti eihän se muu auta! Tällä viikolla tiedossa kahdet huipputreenit, samoin ensiviikolla! Sinne siis :)

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tälläisiä viikonloppuja lisää kiitos!

Lauantai aamu. Silmät aukenee puoli kymmeneltä ja eilisillan suunnitelman mukaan aikomus oli startata aamulenkille heti herättyä.
Makkarissa on pimentävä verho joten täytyi raahautua ylös verhoja raottamaan ennenkuin näki oikeasti ulos ja vallitsevan sään. Ja mikä mieletön keli olikin kun ulos katsoo! Useampi aste lämmintä ja aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta! Mikä kuu ja päivä nyt ihan oikeesti on täytyi taas kerran miettiä ihan ajatuksella. Kyllä se vaan maaliskuun 8. päivä on.
Äkkiä jotain sopivaa vaatetta päälle että pääsee ulos. Siinä tohinassa tajusin että nyt on kyllä aivan pakko ottaa kamera mukaan ja ottaa koirista jokunen kuva noin hienolla ilmalla kun eivät takkejakaan enää päälle tarvia. Painaahan tuo kapistus ihan mukavasti mukana useampaa kilometriä kannella, mutta onneksi muruseni kantoi tuota häkkyrää ne ajat kun tiesin että en kuvaa.
Mahtava keli kävellä auringon helottaessa joka jo selvästi hiukan lämmittääkin. Tässäpä pari kuvaakin jotka tuolla lenkillä linssiin tarttuivat. Enemmän täytyisi yrittää jaksaa siirrellä galleriaan.

Toki lauantain kruunasi illan 'pienet' roskaruuan ja muun herkun syönnit xD... Ja muuten vaan kotona rentoutuminen murun kainalossa.







Mutta entäs sunnuntai. Ainoa ikävä puoli päivässä oli että vapaapäivänä täytyi herätä herätyskelloon. Vaikkakin onneksi vasta yhdeksältä :)
Luvassa siis jälleen Sonjan treeniä Turussa ATT:n hallilla. Luvassa viimeinen kerta tätä kurssia ennen uuden starttaamista huhtikuussa. Tälle kerralle oli kerrottu pidettävän nollarata treeniä... Koirakot riviin järjesty ja sarjatulella suorittajat radalle koska pihalle joutuu jos virhe tulee oli kerrottu.
Sinne on kyllä aina niin kiva mennä. Kiva halli ja niin mukava ryhmä.
Mutta taas se ulkona vallitseva lähes kesäinen keli (ainakin ajankohtaan nähden) riitti tuomaan jo aivan älyttömän hyvän mielen. Perille päästyäni Korun kanssa perinteiselle 2 km alkulenkille auringon alle.
Hallissa Sonja muistutteli että nollatreeniä ei tule ottaa niin vakavasti, mutta jos virhe tulee niin pelin henki on että pihalle joutuu ja seuraava kehiin. Nollaan tähdätään ja muu ei kelpaa...
Asetelma toikin treeniin kivan paineen, koirat kävi ihan erilailla kuumina ja ilmeisesti ohjaajia jännitti myös. Tsuumailin siinä ratakuvioita ja ihmeen selkeästi sain itselleni kuviot aikaan jolla Korua mitkäkin kohdat vien. Päälle vielä vankka päätös itselle että nyt et tupeksi sen koiran tiellä, ja ohjaat etkä oleta! Korun vuoro startata oli kolmantena. Lähdössä kisojen tuntua, ei meinannut Koru pysyä paikallaan, mutta pienillä palautuksilla saatiin rata lähtemään käyntiin vasta minun luvasta. Heti alusta meno tuntuikin mukavalle ja päätin että nyt en varmistele (lue:käkkerehdä Korun edessä ja katso joka askelta jonka se ottaa esteiden ohittamisen pelossa jolloin olen joka kohdassa myöhässä) vaan menen ja sillä sipuli. Koru teki työtä käskettyä kun miullakin jopa jalka nousi ja kaikki muumit oli laaksossa ja inkkarit kanootissa. Nollalla maaliin!!!! Eka yrittämällä!!! Wuhuuuu, ajattelin kyllä että samalla vauhdilla juoksen lähimpään kioskiin jossa teen heti loton, tai ostan edes ässäarvan. Varmalla olisin nyt rikas. Mutta enpä vaivautunut. Seuraava suoritusvuoro (kolme nollan yrityskierrosta oli tiedossa) koittaisi taas pian.
Toisella nollayrittämällä nolla kaatui jo nelosesteen rimantiputukseen, takaakiertoon johon Sonja olikin laittanut riman 35:een. Aiai Koru.
Ja kolmas nollayritys kaatui (ei kyllä yllätä tämä yhtään) esteelle seitsemän jossa tyypilliseen tapaani töhöilin enkä malttanut ohjata (kohta jossa ei MIHINKÄÄN kiire!) ja sain Korun ohittamaan esteen. Ja poiiiiiis radalta niinkun pelin henki kuului.

Treenatessa tuota rataa sitten pohdittiin mikä siellä jäi vaivaamaan. Halusin esteiden 11-12 välisen persjätön sujuvammaksi ja tehtiinkin se sitten 10 ja 11 väliin, toimi paremmin. Myös tuo seiskaeste jossa töhöilin otettiin uusiksi todetakseni että siinä ei todellakaaaaan ole kiire yhtikäs mihinkään vaan sen voi aivan rauhassa ohjata. Huoh. Voi minä töhö. Myös 35 rimoja sinne tänne muistuttaakseni Korua että vaikka on tarkoituksella nuorena opetettu hyppäämään säästeliäästi niin silti ei saa urautua vaan niitä korkeuksia tulee myös hiukan arvioida itse mistä hypätään. Eikä radalla enää yhtään rimaa tippunutkaan. Mutta kolahteli kyllä. Täytyy muistaa tuo rimakorkeuksien vaihtelu.
Treenistä jäi kokonaisuutena aivan älyttömän hyvä mieli. Pitäisi kyllä useamminkin saada tuollaisia kisanomaisia 'painetreenejä', uskon että niistä olisi iso hyöty kisatilanteisiin.




sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Onnistumisia naama matossa!

Maaliskuu! Se on täällä! Kyllä sitä on odotettukin. Monestakin syystä. Itselle maaliskuu on aina ollut sellainen virallinen 'kevät alkaa nyt', kuukausi. Maaliskuun lopulla siirretään kellot kesäaikaan jolloin miun maailma pelastuu! Ja, mikä ehkä nyt parasta, hyviä treenejä on luvassa monet tässä kuussa! On tuplaten Sonjaa, triplaten Jaakkoa sekä Nooraa kääpiöpinseripäivillä.

Maaliskuun aloitti Sonjan treenit. Otin aamulla asenteen että nyt muuten teen, treenaan, ja harjoittelen päpättämättä että ei tästä mitään tule tulipa sitten eteen ihan mitä vain ikinä. Niin tämä tyttö tekee uusiksi ja uusiksi eikä valita, Korukin on sen ansainnut.
Rata vaikutti muuten oikein kivalta, ei pitänyt olla suuria vaikeuksia aiheuttavia kohtia muuta kun tuo kirottu kolme esteen slaidit, taaksetyönnöt sekä välistävedot. Kaiken siinä sai kokeilla radan edetessä. Kyllä niitä hinkattiinkin rataantutustumisessa ja tenttasin Sonjaa että kuin ihmeen perin miun kuuluu siellä olla niissä välistävedoissa, ne kun on aina olleet meidän heikoin lenkki. Sonja selosti ja selosti ja kaikki pööpöili perässä :D
Rataa tehdessä meno kaatui yllätys yllätys kyllä taaksetyöntöjen viimeselle esteelle. Yllätys itselle. Jo siksikin että sitten välistävedot meni ekalla kerralla oikein. Välistävedot toisellakin yrittämällä menivät oikein joten ehkä Sonjan tenttaaminen ja asiaan kunnolla perehtyminen ennen suorittamista oli enemmän kuin hyödyllistä. Otettiin kohtaa uusiksi useamman kerran joten saatiin mukaan virheitäkin yrittämällä rohkeampaa liikkumista jollon saatiin Koru tulemaan ekan esteen ohi. Saatiin aikaan myös hieno turpakeikka ja lähituntuma nurmen pintaan! Astuin sivuttaisliikkeessä jotenkin toisen jalkani päälle ja lensin komeasti kyljelleni. Siinä ei sattunut kuin hiukan kämmeniin kun ilmalentoa vastaan otin, mutta nyt toisen lonkan päällä olevat läskit ovat hellät :) Ihminen voi myös nauraa itselleen ja nauroin vedet silmissä kun tuota turpakeikkaa videolta katsoin! Ajattelinkin josko laittaisi sen tänne ihmisten viihdykkeeksi. No, katsotaan nyt :D
Toistoilla saatiin sitten aikaan hyvä liike itselle ja Korulle jouhevat linjat. Tämän harjoittelua täytyy jatkaa. Videolla näkyy radan loppupuoli jossa ensin taaksetyönnöt ja sitten välistävedot. Slaidit oli radan alussa, joissa ei muuta heikkoa kuin slaidien eka esteelta toiselle olisi voinut olla huomattavasti pienempi kaarros.
Mukava treenipäivä mukavassa ryhmässä. Näitä lisää kiitos. Kiitos kuvaamisesta Eija :)

tiistai 25. helmikuuta 2014

Uusia kisamestoja

Olinpahan ensimmäistä kertaa elämässäni agikisoissa Lempäälässä.
Kiva paikka, kiva alusta (vaikka jälleen Koru sutiiiiii mutta sentään naamallaan tai kyljellään ei käynyt). Kylläkin aika ahdas ja näinollen hiukan ehkä liiankin hektinen tunnelma.
....... Jota ei LAINKAAN vähentänyt se että olin katsonut (kyllä, moneeeeeenn kertaan) aikataulut ihan päin persiettä. Siis niin päin arsea kun vaan 10 vuotta kisannut ihminen koskaan voi. No, virheistä oppii ainakin tässä asiassa, luulenpa.
Olin siis moneen kertaan katsonut että eka startti alkaa klo 11.10. Kiva, ei herätystä ihan kukonlaulun aikaan vaikka ajomatkaa onkin se 2 tuntia. Lähdin kahdeksalta ajelemaan ja myönnän ajelleeni reippaasti ylinopeuttakin useassa kohtaa. Hiljaiset tiet ja hyvä keli, ei vaan onnistunut köröttely ei millään. Ja oikein hymyssä suin mietin että olenpahan kerrankin ajoissa perillä, lenkkeilen ja otan lämppähyppyjäkin (jota en siis koskaan Lolan kanssa tehnyt enkä kyllä ole juuri Korunkaan kanssa tehnyt), ajatellen että kokeilen josko se toisi hiukan hallintaa ekallekkin radalle jos saa suurimman 'haluan vain hypätä ja juosta ja whatever lujaaaaa' höyryn pois päästä.....
....saavuin perille muutamaa minuuttia vaille kymmenen ja rauhallisesti otin kisakirjan matkaan ja lähdin tutkailemaan hallia jossa en ollut ennen käynyt. Hönöilin sisällä hallissa ja katselin kun medit jo toisella radalla kisaavat.... Enkä alkanut löytää ilmopistettä mistään. Kysyin sitten joltain henkilöltä joka mielestäni näytti kisajärjestäjiin kuuluvaksi että anteeksi missähän mahtaa olla ilmopiste? Ohjeet sain ja suunnistin sinnepäin. Katsoin siinä sitten viereiselle radalle että juuuu onpas rimat matalalla, että miniluokalle näyttää ja ihmiset tutustuu rataan. Sitten tuli mieleen että hmmmmh.... Ykkös ja kakkosluokat on olleet eilen.... Kysyin sitten taas joltain ihmiseltä että anteeksi mikä tuolla radalla on? Siihen ihminen takaisin hiukan kysyvänä että anteeksi mitä? Toistin kysymyksen että nnniiinn, mitä tuolla radalla tapahtuu? Niin vastaus oli että siellä on mini kolmosten rataantutustuminen?! Siinä vaiheessa meni pala kurkkuun ja kysyin että anteeksi mikä siellä on!? Jossa vaiheessa ihminen katsoi minua jo ilmeellä että oletko ihan idiootti, ja tokaisi että nnniiiinn siellä on minikolmosten hyppyradan rataantutustuminen! Johon minä änkyttämään että eikös eka rataantutustuminen ole mineillä klo 11.10?! Johon nainen ystävällisesti että ei, kello kymmenen hyppyrata. Jolloin salamana viilsi päähäni ajatus että vhoiiii perkeles minä uuno se en ole katsonut aikataulua sitten yhtään ajatuksella, olen katsonut vain ja ainoastaan ylimmän rivin jossa ekaa kertaa minit ylhäältä lukien mainittiin! Uuno! Hyppyrata oli siis C kisa alimpana ja aloitusaikana klo 10. Kaiken noiden ajatusten keskeltä sain änkytettyä hädissäni että minä olen vasta tullut paikalle, katsonut ajan väärin ja mitä nyt kuuluu tehdä!? Nainen sanoi että menossa on toinen rataantutustumisryhmä, mene sinne oli kisanumerosi mikä vain ja juoksuta sitä ennen paperisi ilmoittautumiseen! Juoksin ilmopisteeseen, selitin sinne samat että tulin vasta ja nyt juoksen radalle, Koru mini kolme, siinä paperit, nyt juoksen radalle! Juoksujalkaa radalle ja ajatukset päässä niin sekavat ettei ikinä!
Siinä radalla kävellessä oli vaan pakko pikkuhiljaa kertoa että rauhoitu, kokoa ajatukset ja tutustu rataan, onneksi ennen minua oli lähdössä ainakin 15 koirakkoa. Rataan ehdin loppujen lopuksi tutustua ihan hyvin, sain mielestäni kuviot kuntoon ja ajatukset selville mitä teen mihinkin.

Sitten hakemaan Korua, ja päätin siinäkin että en hösötä tai tartuta huolta Koruun. Koira rauhassa pissalle ja isommatkin tarpeet Korulla onneksi tuli nopsaan ja mieli pysyi suht rauhallisena.
Omalla vuorolla lähtöön ja kaikki sujui suht ok, Koru kesti paikallaan ja matkaan päästiin ihan mukavissa tunnelmissa siihen nähden mikä kaaos päässäni oli vallinnut noin vartti sitten. Ihan hyväntuntuista nollaa esteelle 14 saakka, kunnes jälleen plörö ja mitäänsanomaton ohjaus sivuttaisviennin takaakiertohypylle. Koru paahtaa ohi ja ottaa kiellon. Noniin. Hyvä minä idiootti! Ei voi tyypillisempää virhettä meillä olla ja ihminen ei vaan opi! Matka jatkuu, ja sitten pamahtaa hylly toiseksi viimeiselle esteelle Korun suorittaessa hypyn väärältä puolelta kun ei jaksanut enää kunnolla tsempata ohjauksellisesti. Jepjep. Kyrsii kyllä oma typeryys. Kun ei vaan ihminen opi että Koru se ei edelleenkään toimi niinkuin Lola! Se ei todellakaan noita hyppyjä hyppää jos en ohjaa napakasti vaan paahtaa ohi ihan surutta. Lolalle riitti tieto että jaa tosson hyppy kohdalla ja mami vinkkasi että takaa se mennään, niin kyllä se yli tuli, oikeastaan aina. Koru sen sijaan paahtaa ohi. Surutta ohi. Aina. Jatkuvasti. Mutta minä en usko, enkä opi.

Toiselle radalle joka oli agirata, sain päälle sellaisen 'positiivisen raivon' että eihän se ohjaaminen nyt herranjumala niiiiiiiiiiiin vaikeaa voi olla etten koiraa saa yhtä estettä suorittamaan, nyt tehdään nolla koska minä aion ohjata enkä olettaa! Lähtö tällä radalla kaikista paras, Koru kesti hienosti paikallaan. Sain hyvin tehtyä lähetykset eräälle hypylle, sekä sitä seuraavalle putkelle mitä pelkäsin (terveisiä vaan Jenna, muistin jalat ja työnnöt ja nehän toimi). Matka jatkui hyvällä tsempillä nollalla esteelle 12. Se oli keinu. Jossa Koru päätti sitten monien onnistuneiden kisojen jälkeen vetäistä taas keinuässänsä hihasta. Eli hyppäsi puolesta välistä keinua pois. Kyllä harmitti. Harmitti niin paljon ettei mitään järkeä! Olin asennoitunut että rata on helppo, minun mielestä, kivoja kohtia ja skarppaan yleisesti. Sitten vetää Koru hihastaan tuon keinutempun. Harmitti kyllä niin vietävästi että radan jälkeen piti hetken ihan vain istua ja vetää henkeä. Jos ei minun oma ohjausmoka, niin nostetaas keinumörkö pöydälle.
Tältä radalta siis hylly koska otin keinun uusiksi, jonka Koru tottakai suorittaa sitten kun ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Viimeiselle radalle yritin sitten karistaa mielestäni tuon keinumörön ja luotin että Koru menisi sen sitten hyvin koska se oli uusittu ilman ongelmia.
Kolmosesteenä tällä radalla kepit joille tiedossa erittäin jyrkkä avokulma. En itse nähnyt siinä mitään vaikeaa, tiesin että saan Korun kyllä oikein aloitukseen ja kuinka sen keppejä edeltävän kakkoshypyn otan vastaan. Niin. Kyllähän se Koru sinne aloitukseen hienosti menikin, mutta jälleen tälläinen minun perusmoka. Korulla on ollut joskus tapana tiukoissa avokulmissa haukata eka välistä kolmoseen, vauhdilla tulee eikä taivu, tai kenties yritäkkään kakkosväliin jos en kunnolla pyydä. Näin kävi. Kepit alusta ja matka jatkui. Keinukin taas koitti ja siitä Koru paahtoi kokonaan ohi. Nice, hieno ratkaisu. Keinulle uusiksi joka menikin taas oikein siististi. Loppuradan joka oli hauskaa putkitykitystä yritin sitten tsempata ja pitää hauskaa. Se onnistuikin ja rata päättyi hyvillä mielin.
Kylläkin radan reunalla hengitellessä täytyi miettiä syntyjä syviä että tuleekohan tästä koskaan yhtikäs mitään vai kannattaisiko lopettaa koko touhu. Siinä ajatuksissani katsoin Korua joka katsoa napittaa minua ruskeilla pienillä silmillään silmät tuikkien innosta että 'olinko mami hyvä!? Juoksin ainakin lujaa ja mulla oli tosi kivaa tuolla radalla!' Siinä vaiheessa kyllä tuli niin hyvä mieli takaisin, ainakin tuolla pienellä eläjällä oli mukavaa ja vaikka olen mika töröuuno niin kerrasta toiseen se haluaa miun kanssa tuonne radalle lähteä. Kaappasin Korun kainaloon ja syötin sille kaikki kanapullat mitä mukana oli :) Pieni rakas karvakiitäjäni!
Treenaamaan ohjattuun treeniin vaan yksinkertaisesti täytyisi päästä usemmin kuin 1-4 krt kuukaudessa, ja siihen päälle omatoimitreenit joissa voisi vahvistaa niitä itselle vaikeita juttuja. Omatoimi treenipaikkani on pieni, jossa ei saa vahvistettua juttuja jotka vaativat pidempiä etäisyyksiä tai tilaa isommille kuvioille. Toki kiitollinen olen tästäkin paikasta, koska alkuun ei ollut sitäkään.
Maaliskuussa on onneksi luvassa useampi ohjattu treeni joissa täytyy yrittää tsempata ja koota itseään. Maaliskuuta siis innolla odotellessa ja siihen saakka intoa kerätessä :)




torstai 20. helmikuuta 2014

Koira, hiiri, vai kenties papukaija :)

Töissä on ollut hiljaista tämän viikkoa, sillä täällä seudulla on koululaisten talvilomaviikko, joka näyttää vaikuttavan meidänkin asiakkaisiin kun toki perheet lomailee samaan aikaan kun lapset.
Olen ollut yksin töissä tämän viikkoa ja tehnyt siis pitkää päivää työkaverin ollessa myös tämän viikkoa lomalla.
Päätinkin että kun päivät ovat normaaleja hiljaisempia niin otan Pimun jonain päivänä töihin mukaan. Vaihtelua Pimunkin päivään, sekä toki omaan työpäivään. Joten tänään torstaina nappasin Pimun aamulla kantoboksiin jonne otettiin mukaan lempipallo sekä hellokitty pehmo :)
Heti aamusta kun aamurutiinit oli saatu suoritettua, laskin Pimun myymälään hortoilemaan.
Ja voi että olikin pienellä sihnuunuulla tekemistä taaperrella monen sadan neliön myymälää ympäriinsä! Onneksi sitten jatkossa kumminkin kesti aika hyvin siinä minun lähellä ettei tarvinnut panikoida mihin hyllyn alle häviää :D
Kaikista kummallisinta kyllä olivat sähköovet, tai liukuovet mitkä lie viralliselta nimeltään. Ensinnäkin se että ovesta näki kokoajan suoraan ulos ovien ollessa lasia. Niistä aamun pimeinä tunteina näki myös oman peilikuvansa joka oli myös hurjaa! Ekat kerrat ulos pisulle mennessä noista kummallisista liikkuvista ovista oli vähän pelottavaa mutta päivän mittaan asiasta tulikin jo ihan normaalia että ne noin liikkuu vaikka piti niitä ovia hiukan komennellakkin :) Kerran saikin ovet auki kun kyllähän ne tuonkin kokoisen pomppijan liikkeen aistii. Hiukan saikin välillä pelätä että menee ja livahtaa ovista pihalle, mutta ei onneksi siihen ruvennut vaan jätti ovet rauhaan :)

Asiakkaita palvellessa Pimu piipersi minun perässä ja asiakkaita huvitti. Päivän ensimmäisen asiakkaan kommentti oli että 'ai papukaija on muuttunut tuollaiseksi'. Selvennettäköön asiaa sen verran, että siis myymälällä on ollut myös työkaverini iso papukaija sinikelta-ara Vili :)
Järjestyksessään toinen asiakas sitten katsoi Pimua ja tokaisi että 'onko tuo koira vai hiiri?!' Johon sitten tuumasin hymyssäsuin että kyllä se koira on :)
Loput asiakkaat sitten tyytyivät katselemaan Pimua sen piiperrellessä minun perässä asiakkaita palvellessa. Hienosti Pimu käyttäytyikin, ei juuri haukkunut eikä muutakaan riehunut. Joku joka yritti houkutella Pimua luokseen päästi Pimu pienet epäileväiset murinat ja meni kauemmas. Mutta sylissä sitten pari asiakasta silitteli.
Ettei olisi pieni koiraeläjä uusista kokemuksista ihan uuvahtanut niin välillä laitoin koppaansa pienille päiväunille :)
Päivä saatiin hienosti päätökseen ja Pimu kosolti uusia kokemuksia. Taidetaanpa uusia tuo jokunen kerta :)








sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Savonlinnan tuliaisia

Tuliaiset tällä kertaa koskivat oikeastaan vain Pimua :)
Pimu sai uuden hienon villapaidan jonka 'mummi' oli neulonut. Ja voi että se onkin suloinen!
Samoin Pimulle löysin aivan kokoisensa ruokapöydän. Juuri hyvän korkuinen ja oikean kokoiset kupit. Mahtava ostos!





lauantai 15. helmikuuta 2014

Kyläilemässä

Pitkästä aikaa taas Savonlinnan visiitillä.
Näkeehän näitäkin kaunokaisia. Kuvassa siskon siamilaisneitoset Diiva ja Lumi.
Päästessäni sopivalla kyydillä tänne, ja kun junalla täytyy takaisin matkustella niin koirat jäivät kotiin murun kanssa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Välistävetämättömiä

Eilen sunnuntaina Sonjan treeniä jälleen ATT areenalla. Mukava halli kyllä treenata, ja ihania ihmisiä ryhmässä :)
Luvassa oli paljon välistävetoja. Kammotti. Ne ei ole koskaan toimineet Korulla. Eikä toimineet nytkään :D Buhhahhaaa!!
Siispä yritettiin löytää aina keino toisenlaiseen ohjaukseen että varsinaista vetoa ei tarvitsis tehdä. Niitä löydettiinkin ja niin teen jatkossakin :) Eli vältän varsinaisia välistävetoja kaikin keinoin.
Äärimmäisen hankalaksi osoittautui myös, ööö, mikä lie kuvio. En edes osaa selittää mikä :) Ihan peruskauraa monelle, ja pitäisi olla, ei vaan ole tullut käytettyä juurikaan koskaan. Mutta nyt siihen tulee muutos! Taas asia ensin ajatuksiin hautumaan, selville omaan päähän ja sitten mennään Korun kanssa se opettelemaan. Nih.
Positiivista päivässä hyvät kontaktit. Ettei ole luuloa ja pelkkää toiveajattelua, niin videolta onneksi näen kun koira kestää aina vapautukseen saakka kontaktilla vaikka oma juoksuliike jatkuu. Myös lähdöt yhtä hipsimistä lukuunottamatta olivat maltillisia. Niistä täytyy olla onnellinen.
Siispä maaliskuun treenikertoja odotellessa. Onneksi myös kurssi sai jatkoa jonne ilmoittauduin oitis :)

Arki koitti kumminkin ja tänään taas tyypilliseen tapaamme mentiin jolkottelemaan heti miun tultua töistä meidän peruslenkki kaikkien kolmen koiran kanssa vapaana. Olen nyt ajanut auton lähemmäs, ettei remmeissä tarvitse kävellä metriäkään vaan koirat saa päästää heti vapaaksi. Näinollen lenkistä tulee reilu 4 kilometriä. Pimukin on saanut jo luvan lenkkeillä mukana ja hienosti se jaksaakin. Ei ole niin hurjapää riiviö sisällä enää koko iltaa kun hiukan saa purkaa energiaa lenkillä :) 
Hiukan wannabe meininkiä kun ryysää Korun perässä mihin Koru ikinä meneekin niin Pimu perässä :D Tänään Koru läksi juoksemaan pellolle jonne tietty Pimu perässä.... Yht'äkkiä Koru kääntyykiin pois ja tulee takaisin miun luokse... Ja Pimu jatkaa matkaa peltoa pitkin kun pellon viertä menee tie jossa siis muut oltiinkin. Mie huudan kun hinaja että Pimu älä ny sinne juokse!! Pimu vaan juoksee. Mie käännyin ympäri ja juoksin takaisin kohtaan josta pellolle pääsee ja sain Pimun tulemaan pellon viertä onneks perässä. Jos nimittäin olisi tajunnut että hää on yksin pellolla, ja me muut tiellä että välissä on oja niin olis varmaan hypännyt sinne jäiseen ojaan :D Mene ja tiedä. On se pieni ja pöhkö :)

Lähetin muuten porukoille lenkin varrelta viestin että pitäiskös tässä lenkin ratoksi tekaista vaikka lumiukko... Ja kuva kun koirat jolkottaa peräkkäin kuivalla hiekkatiellä mustikanvarvut ja sammaleet vihreänä vieressä loistaen :D Täällä ei siis ole lunta aivan ainuttakaan kikkaretta. Ihan mahtavaa. Eikä tarvia enää tullakkaan! Kevätkin tulis niin ihanan nopsaan kun ei tarvia odotella lumien sulamista koska sitä hädintuskin on ollutkaan. Sitä ihanaa auringonvaloa vain odotellessa....



perjantai 7. helmikuuta 2014

Pimun rakas kissantossu

Sattuuko kukaan tietämään saako enää mistääääään kyseisiä leluja mikä kuvassa näkyy?
Lelu on kissan lelu. Iineksen peruja ja vuosia vanha.
Lelu on Pimulle niin kovin rakas ja kaikista paras, mutta uhkaa jo mennä rikki kovassa käytössä :/



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Onnistumisia purinalla

Töistä karkasin parikymmentä minuuttia aiempaa että ehdin kotiin hakemaan Korun ja vaadittavat muut kamppeet, jotta suuntaamme jälleen purinalle Jaakon oppiin. Kivaa, niin kivaa.
Itse treeni ei aina kauaa kestä, mutta siitä saadut opit tuovat ajatustreeniä tiukasti monelle seuraavalle päivälle.
Ilokseni tänään sainkin huomata että tuo ajatustreeni, ja oman tekemisen syväpohdiskelu todellakin taitaa tuottaa jotain tulosta.

Ratapiirustusta katsellessa naureskeltiin treenitovereiden kanssa siinä että noniiiin taas mennään, monennellekohan esteelle sitä tänään mahtaa päästä. Aikani ratapiirustusta kädessä pyöriteltyäni eikun radalle hoopoilemaan ja tutustumaan :)
Tehdäkkö kolmos-nelosen väliin valssi vai persjättö... Kuulemma yksi hailee KUN sinä olet ajoissa niin eihän se koira tiedä kumpaa sinä sinne väännät kun se on sillä aikaa putkessa, eikä sillä ole mitään väliä! Jaahas :) Siispä rohkea rokan syö, teen persjätön, sittenhän sen näkee paahtaako Koru jo kolmosesta ohi.
Kutoselle pakkovalssi vai saksalainen... Valitsin pakkovalssin. Taas kuulemma hyvin ehtii ja onnistuu kun olet ajoissa! Jaahas :)
Viidelletoista pakkovalssi-jaakotus, vai taaksetyöntö ja päällejuoksu ja kuudelletoista syliheitto... Päädyttiin jälkimmäiseen.
Persjättö pakkovalssia 17 putkelle... Syliheitto vai valssi hypylle 18... Valitsin sylkkärin.
Ja tätä tapaa pööpöilin menemään esteelle 22 tutustuen kunnes luovutin :D Tuumasin että hittojako minä sinne saakka tutustumaan ja päähäni rataa hinkkaamaan. Hyvä jos päästään neloselle! Tai vaikka jopa kutoselle!
No mutta....etiäpäin sano mummo lumessa.
Koru ekan esteen taakse jossa näyttikin kestävän hienosti ja maltilla. Kyllä!? Hyvä fiilis lähteä.
Ehdin tehdä kolmos-nelosväliin persjätön ja matka jatkuu... Vitoselle niistopersjättö, kutoselle pakkovalssi... Painallan eteenpäin mielessä kolkuttaen koko ajan viime viikon painavat sanat kontaktista koiraan ja miun holtittomasti pyörivästä päästä, sekä ajoissa olemisesta, mene äläkä meinaa tai Koru meni jo!
Se fiilis kun Korun kanssa ollaan esteellä 22 ja on pakko itse keskeyttää suoritus ja huutaa Jaakolle että en voi jatkaa enempää koska en opetellut rataa tämän pidemmälle! Se fiilis siitä että noilla, 'eitodellakaanmikäänläpihuutojuttu' radalla on saanut itsensä virheettä esteelle 22. Se fiilis siitä että pystyy tekemään sellaisen radan ilman sitä kaaoottista fiilistä 'en ehdi en pysty en kerkee millään tonne', oli jotain aivan mahtavaa! Jaakon tokaistessa jotain että 'nnonniihh! Tuota minäkin alkaisin ehkä ruveta kutsumaan jo ohjaamiseksi'! Oli kyllä sisäisellä minulla naama kyllä vahvasti näkkärillä.
Myös rauhallisista onnistuneista lähdöistä saatiin tänään kiitosta. Ihannn loistavaa.

Tuon jos saisin nyt jatkossakin oikeasti sisäistettyä ja painettua päähäni ja sitä myöten ohjaamiseeni... Siis tavat millä ohjata että Koru saa edetä radalla sitä vauhtia mitä se haluaa ja mihin se kykenee etten ole aina tiellä ja anna vääriä ohjaussignaaleja myöhässä olollani tai täysin puuttuvalla kontaktilla.
Ajatusagility jatkukoon edelleen tiukasti niin uskon että sitä saadaan siirrettyä myös sinne oikealle radalle jatkossakin.
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.... ;)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Pimu puoli vuotta

Hellyttävistä hellyttävin pieni koiraeläin <3 On jo puolivuotias, khääk!
Aamulla sängystä noustuani koirat kun ulos laskin, ajattelin että Pimu on nyt tasan puoli vuotias (nojoo, kolme päivää yli) ja alkaa olla lähestulkoon sisäsiisti. Pissoja en muista milloin olis tehnyt enää sisälle. Kakka saattaa löytyä vielä ehkä kerta viikkoon jostain huoneen nurkasta. Mutta voisin sanoa että täällä kotona sisäsiisteys alkaa olla hallussa. Ja chihut ne kuulemma on niiiiiin vaikeita saada oppimaan sisäsiisteiksi. Hmm.

Hampaita seurataan tiuhaan tahtiin. Hampaat ei oikein näytä olevan lähdöillään ja niiden olisi suotavaa jo tipahdella..... Nooo, seurataan.

Tiedättekö muuten millä saa yltiöpäisenä riekkuvan sihnuunuun rauhoittumaan? Siis energiatasojen ollessa sitä luokkaa että Pimu on jo vaaraksi itselleen kun menossa ei ole enää mitään tolkkua, pään kolistessa seiniin ja loikan ollessa sohvalta alas tullessa noin puolitoista metriä että heikompia hirvittää :D
Puhaltamalla!
Kyllä vaan. En tiedä mistä ihmeestä tuo juttu on kotoisin, mutta on huomattu että Pimu menee aivan hämilleen jos sitä puhaltaa :D Rajusti ei meillä tarvia komentaa kun tuumaa että 'Pimu, kohta puhallan' :D :D Hihhihhiiiiii!

Alla hetki kun Pimu malttaa olla hetken riekkumatta... Lenkin jälkeen takan lämmössä on makoisa kölliä pehmeällä tyynyllä <3
Kuvakin on ihan laatua iPhone, tsoriii.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sitten me aksattiin yhdessä!

Tätä sunnuntaita ja Sonjan koulutusta odotti.
Odotti sitä että saako ohjaukseensa, tai pikemmin voisi sanoa Korun avuksi radalle yhtään sitä mitä oli keskiviikkona kuullut. Enkä viitsi niitä asioita ja virheitä ruveta tässä erittelemään, tarina on liian pitkä :D Siispä kestän lähinnä kerronnassa mitä ne asiat saa miun päässä ja kirjaimellisesti miun ja Korun yhteistyössä radalla aikaan.
Niin. Ne asiat mitä päässäni nämä muutaman päivän pohdin, valkeni miulle todella näiden päivien aikana. Uskon että ohjaustansa voi todella pystyä muuttamaan jos sisäistää ongelmat ensin päähänsä. Vaikkakin joka ihmisellä on se oma tietyn lainen ja näköinen tyyli koiraa ohjata, eikä se perus 'tyyli' pohjimmiltaan muutu varmaan ikinä kuten juoksutyyli ja asento (juu tiedetään juoksen p...e pitkällä ja varmaan aina tulen juoksemaan!). Mutta tarkoitan tätä muuta hienosäätöä ja vartalon hallintaa joka vaikuttaa erittäin olennaisesti ohjaukseen. Siis ainakin itseni nuo asiat täytyy ensin todella sisäistää. Ei riitä että se treenin vetäjä sanoo joka kerta, ja jopa joka viikko ja vuosi toisensa jälkeen samasta asiasta, johon tulee tuumattua että joojoo ja pieni parannus saattaa loppukerran toistoilla ilmetä, mutta virheet on ihan samat seuraavalla kerralla. Olen huomannut että miulle ei toimi kun sanotaan ja sanotaan ja sanotaan, ei vaan mene jakeluun. Tämän vuoksi olenkin ikionnellinen että Jaakon rataryhmään pääsin. Jaakolla on kyky sanoa asiat miulle sen verran tylysti ja rujosti, ja tavalla että ne myös JÄÄ päähän. Todella.
Kaiken muistaa mitä Jaakko on miulle näinä kertoina ohjeistanut. Mutta. Se suurin mutta. Sehän on aivan erikseen että kuinka tiukassa istuu ne vanhat piintyneet vartalonkäyttö tavat, ja näinollen kuinka hyvin tätä uutta pystyy radalla käyttämään vaikka ne takaraivossaan selvästi radalle mennessään muistaakin. Siispä minua ohjaavat koutsit, kuka ikinä, jos tätä luette, miun luvalla, sanokaa pliiissss miulle näkemänne epäkohdat sen verran tylysti että se myös menee miun puupäähän.
Siispä. Sonjan rata vaikutti kivalle. Yritin jo rataantutustumisessa miettiä kaikkia noita huomautettuja asioita. Koiran linjoja, vartaloni asentoja, liikkumistani koiraan nähden...kaikkea.
Sitten matkaan. Ensimmäisen kerran rata tyssäsi esteelle 16. Pois ennen viimeistä keppiväliä Korun katsellessa kepeistä metrin päässä olevaa 'yleisöä'. Uusi yritys kepeiltä eteenpäin ja seuraavan kerran matka tyssää esteelle 21 johon en uskalla tehdä kunnon saksalaista vaan jään jälleeeeeeennn kökkimään, katsomaan ja odottamaan että koira myös hyppää hypyn (mitä, mikä pelko ohittamisista, missä tiukassa miun päässä!?) ja tuloksena siis se että koira hukkaantuu ihan täysin ja jää miun väärälle puolelle ja meinaan juosta Korun yli nastalenkkareillani. Tuloksena tuosta kauhusta kankea Sonja. Saan noottia siitä että en herranpieksut enhän mie voi jäädä käkkimään noin! Ja mie selitän tavallista tarinaani että nokunnokunnokun se juoksee kumminkin ohi. Ei kelpaa selitykseksi, on luotettava koiraan että kun sille näytetään että hyppy mennään takaa niin se myös mennään takaa, liiku! Juujuu ihan kun en olis kuullut samaa sen sata kertaa. Ja taas kaikui Jaakonkin sanat pään sisällä, miks et sie luota koiraas pätkääkään! Uusi yritys, vielä vähän kökköinen mutta parempi. Kolmas yritys, todella hyvä. Ah! Se fiilis! Toteamus pään sisällä että luota koiraas luota koiraas...
Vielä hiottiin kohtaa josta putkesta tullessa pituudelle ja sen jälkeen keinulle, tein ensin keinulle takaaleikkauksen. Toimi mutta tiputti Korun vauhdin keinulle aikalailla. Sonja patisti vauhtiin ja tekemään persjätön pituuden jälkeen. Ehdin! Tuntui hyvälle.
Sonja kysyi haluatko yrittää koko rataa. Johon tuumasin kerrankin reippaasti että haluan! 27 estettä.  Fiilis oli niin hyvä. Matkaan. Meno tuntui aivan käsittämättömän hyvälle! Missään vaiheessa ei tullut oloa että tulee hätäpaniikki, en ehdi tai en pysty. Koira kulki kuin unelma kun minä muistin pitää vartaloni kurissa ja ohjauksen koiralle näin selkeänä. Mieli oli kokoajan kartalla minne kuuluu mennä. Ilman sähellystä. Nollalla maaliin! Hienoa kuulla treenikaverienkin hurraavan kun omakin mieli on niin tyytyväinen omaan tekemiseen, ja Koruun tottakai :)
Noh, tiedän että näin ei tule käymään tulevaisuudessa joka kerta. Mutta mahtavaa huomata että jos jotain asiaa ottaa asiakseen päässään työstää niin kyllä niitä sinne radallekkin sitten saa siirrettyä. Tähän on pakko uskoa jatkossakin. Jatkamme harjoituksia...

Kohtaamme alinomaa monia mahdollisuuksia,
jotka ovat taitavasti naamioituneet ongelmiksi.
-kirjoittaja tuntematon-

torstai 30. tammikuuta 2014

Ajattelemisen aihetta

....Jaakon treenit siis eilen. Palaute on karua, mutta niin totta ja paikkaansapitävää. Tykkään Jaakon tyylistä sanoa asiat suoraan kiertelemättä. Sitähän minä läksin hakemaan. Syitä, korjausta ja apua siihen miksi ihmeessä saan Korun aina radalla toimimaan ihan miten sattuu, perusopetus tuolle koiralle on kumminkin ollut huolellista mutta radalla yksinkertaisetkin asiat kaatuu. Asiat, ja syyt niihin on paljon yksinkertaisempia mitä voisi luulla ja peiliin katson tiiviisti.

Näytin Jaakolle videon viikonlopun kisoista jossa Koru jälleen paahtaa esteiden ohi ihan surutta jotka mielestäni ovat suoraan loogisesti edessä. Kuka nähnytkin sen viimeisen videon naamakirjassa niin ne putki ja aa mistä Koru paahtaa ohi. Miulla on hemmetin hieno ja loogisesti toimiva todella ohjausherkkä koira. Jaakon sanoin että se kyllä tekee! Miksi oi miksi mie en osaa sitä käyttää?! Jaakko katsoi videon vasta treenipätkäni loputtua, mutta sanoi jo ennen videon nähtyään että tietää katsomattakin mistä nekin virheet ovat johtuneet. Ja näin oli. Kysyi miulta treenin loputtua että opitko tänään mitään. Ei siinä voi kun nöyränä, mutta kumminkin niin onnellisena todeta että kyllä opin, ja perustan aivoriihen asian käsittelemiseksi. Alkaa nämä oman ohjauksen perussynnit valjeta miulle, mutta miksi helkkarissa ne on niin vaikea viedä sinne radalle saakka. Hoihh. Anna anteeksi Koruseni että siulla on näin onnettoman töröuuno ohjaaja.

Lisättäköön tähän loppuun nyt osuva mietelause jonka myötä vetäydyn aivoriiheeni ajatuksineni ja jatkan asioiden työstämistä päässäni :)

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.
- Albert Einstein

tiistai 28. tammikuuta 2014

Hoplaa!

Kotisivuni kuolivat aikapäiviä sitten. Jos kukaan enää edes muistaa niitä olleen :D! Syynä tähän on muutto uudelle paikkakunnalle ja kiinteän nettisopimuksen irtisanominen, jonka myötä menetin siis kotisivutilan jossa vanhat kotisivuni olivat. Nojoo myönnettäköön että olihan niiden päivittäminenkin jäänyt jo aikapäiviä sitten unholaan. Silloin tällöin kylläkin ne mieleen aina tulivat ja mietin pitäisikö perustaa uudet. Eipä vaan ole enää kotisivujen värkkäys innostus enää läheskään sitä mitä jokunen vuosi sitten joten en ole ryhtynyt toimeen. Tämän blogin perustaminen saikin ajatuksensa siitä että voisi kumminkin olla paikka jossa saan jakaa ajatuksiani noiden kolmen rakkaan karvakorvani hökkyröinnistä ilman että suollan sitä naamakirjassa niidenkin eteen ketä se ei voi vähempää kiinnostaa, sekä tuon kamera eli kuvailuharrastukseni silloin tällöin ilmeneviä tuotoksia. Isompaa tekstitulvaa tai sen syvällisempää tai varsinkaan fiksumpaa asiaa täältä on turha kaivaa joten se tänne eksyy jota kyseiset asiat kiinnostaa. Eli, ei koiraihmiset ja tosikot, älkää vaivautuko :D !
Lisäilen tänne ainakin vielä kunkin pääosan esittäjän sivulle jotain höpinää. Jatkoa siis seuraa... ehkä.