maanantai 13. helmikuuta 2017

Aksaa ja lenkkiä :)

Mitäs meidän viikkoon. Ei mitään ihmeellistä. Käytiin Korun kanssa lauantaina Sonjan (Paavola siis jos ei joku tajua :D ) treeneissä. Ja voi että se olikin mukavaa, pitkästä aikaa vähän erilaista treeniä. Vaikkakaan ei mitään sen kummallisempaa. Korusta jotenkin aisti miten sen silmät oikein loisti tehdä sitä juttua! Liekö syynä uudet hyvät herkut, vai tapa tehdä, vai yleinen hyvä mieli. Väittäisin että kaikki ne yhdessä :)



Käytiin sunnuntaina lenkillä niin että Lola mummeli kiltisti käveli fleksissä tien päähän päin. Ja takaisin päin tullessa sai olla vapaana koska ei takaisinpäin tullessa jää haahuamaan. Vahdin kuin haukka kokoajan ettei mene liian kauas eteen, tai jos jäi haistelemaan niin että myös jatkaa matkaansa sitten meidän mukaan ja samaan suuntaan.
Ihanaa, enää ei varmaan mene hirmu kauaa kun ehtii jo iltavuorostakin valoisalla lenkille. Sitä odotellessa!






lauantai 4. helmikuuta 2017

Rakas dementiamummukka kävi vähän lenkillä

Juuri kun pääsin mainitsemaan että koirilla on kaikki hyvin...
Päätin sitten tänään ensimmäistä kertaa mennä koirien kanssa metsään kävelylle tän kuumeviikon jälkeen. Ajattelin että kävelen pari kilsaa hissunkissun hitaasti, pääasia että itse saan raitista ilmaa ja koirat saa juosta vapaana.
Nooh, oltiin menty metsätietä sen matkaa että pari kilsaa tulisi mittariin kun ollaan palattu autolle. Vaan huomaampa noin 500 m ennen autoa että Lolaa ei näy missään. Kävelen muutaman kymmentä metriä takaisinpäin ja katson onko se jäänyt tyypilliseen tapaansa huuhailemaan kauas taakse. No ei ollut... Päätin kävellä autolle että josko se on jo viipottanut sinne koska Lolan tapoihin kuuluu tietä autolta poispäin mennessä hidastella ja huuhailla kuin havukka-ahon ajattelija. Ja takaisinpäin palatessa viipottaa aina ensimmäisenä hirmu vauhtia että lähes häviää näkyvistä. Nooo ajattelin että kävellään autolle että sinnehän se on jo viipottanut...
Tultuame autolle huomaan että eipä ole Lola autollakaan! Iskee vähän hätä.
Eikun kävelemään takaisinpäin uudelleen josko tulisi siellä vastaan, ja soitin jonkun matkaa käveltyäni Juhalle että tule sinäkin autolla lenkkipaikan alkuun jos on jostain syystä jo mennyt autosta ohi ja suunnistaa jo tietä kohti.
Kilometrin verran käveltyäni näen sitten että siellä se Lola töröttää keskellä tietä paikallaan vähän hölmistyneenä. Huudan kuin syötävä että 'Lola siellähän sinä olet, tule tänne nyt sieltä Lola!' Koira ei hievahdakkaan, katsoo vaan paikoillaan meitä. Koru lähtee juoksemaan Lolaa kohti tuhatta ja sataa, ja lähelle päästyään liikkuu Lolakin ja heiluttaa muina koirina häntää ja lähtee tulemaan Korun perässä meitä kohti.
Arvoitukseksi jää missä vaihessa Lola on jäänyt meistä jälkeen niin paljon (huomautukseksi että jaksaa kyllä erinomaisesti kävellä, kunhan huuhailee ja haistelee kun havukka-ahon ajattelija aina...) että meitä ei ole enää näkynyt, ja onko sitten lähtenyt jopa väärään suuntaan kävelemään.
Sillä on ennenkin näitä tullut vaikka ei näin pahoja. Nyt taitaa Lola joutua jatkossa aina pitkään fleksiin noilla lenkeillä koska kun tosiaan alussa huuhailee, ja sitten koohaa niin paljon muista edellä, niin en uskalla ottaa sitä riskiä että tosiaan jo vanha höppänöityvä koira ottaa ja katoaa ihan tosissaan kun suuntavaisto katoaa ja muisti pettää mistä oli tulossa ja minne menossa. Eikös ne sano ihmis vanhuksistakin että hauskoja mutta kovin vaarallisia ovat itselleen juuri ne ketkä fyysisesti ovat virkeitä, mutta muisti alkaa pettää. Jalat vie muttei enää muista minne :D :D Ai kamala. Ja kun kuulokin Lolalla alkaa olla todella huono, niin noissa tilanteissa ei auta huutaminenkaan mitään.
Mutta onneksi tänään loppu hyvin kaikki hyvin :) 2 km jaloittelun sijasta teimme sitten 4,4 km lenkin.

Lola ihmettelee miksi ihmeessä minä nyt remmiin jouduin? :D



Jo 2017! Huhhuh.

Jaaaaa. Niiiinn. Onhan miulla blogikin tosiaan....
Siitä se ajatus sitten lähti herättää sitä taas henkiin kun ystävä pohtii perustaisiko hän blogin. Paljon olis hällä asiaa, niin hitto miks ei! Antaa palaa nyt, kirjoituksia ilmoille!
Paljon, uskomattoman paljon on tapahtunut miun elämässä sitten tuon edellisen kirjotuksen jälkeen joka näyttää olleen lähes kaksi vuotta sitten. Hupsista saatana :D

Noniin siispä asiaan.
Toisena suurimmista asioista oli ehkä lokakuussa 2015 naimisiin meno <3
Häät pidettiin hyvinhyvin pienellä perheporukalla täällä ukissa. Se oli hieno hetki. Mutta ihan kauheesti hirveesti paljon on meitä molempia jäänyt harmittamaan ettei kukaan kuvannut seremoniaa videolle! Meitä varmaan jännittänyt liikaa ettei älytty sanoa kenellekkään. Tai no, äiti oli yrittänyt mutta eihän se ollut onnistunut. Mutta onneksi sentään ihania kuvia on, kun kuvaajaksi häihin saatiin Juhan tuttava joka aivan uskomattoman taitava kuvaaja.
Mutta kuten tiedämme että elämä ei aina mene niinkuin sen haluaisi menevän, tai niinkun Strömsössä, ja mitä näitä nyt on, niin elämä näyttikin heti kohta häiden jälkeen paskempaa puoltaan.
Mainitakseni asiasta sen verran ettei jää niin mystiseksi, niin miehellä todettiin 2 kk häiden jälkeen syöpä, ja sitä sellaista arkea sitten elettiin koko vuosi 2016. Että jos nyt yks bloginkin kirjottelu jäi niin ei yhtään ihme :D Mutta tämän enempää tätä asiaa ei tarvitse siis vatvoa. Elämä on! Nyt ookoo ja sillä mennään :)
MUTTA! Ne koirat :) Niillä on kaikki ennallaan. Hyvin voivat kaikki. Korulla aksassa edelleen enemmän vauhtia mitä ohjaajalla sen kartturoimiseen taitoa. Ja senhän nyt tietää mitä siitä tulee. No, ei ainakaan hirmuisen paljoa hirmuisen loistokkaita kilpailutuloksia. Toki nyt onnistumisiakin ollaan saatu, on ne sitten olleet milloin niitä nollaratoja, ja milloin muita pienempien koulutusjuttujen onnistumisia. Sillä jatketaan.
Lola mummukka täyttää kesällä jo 15 vuotta! Uskomattoman pirteä se on ikäisekseen kyllä. Hienosti viipottaa vauhdilla edelleen kaikki lenkit meidän mukana joka kerta. Mutta toki sitten kotona elämä on lähes pelkästään nukkumista. Mutta sitten kun tapahtuu niin mummo on ihan yhtä toho töhöttäjä kuin nuorenakin.
Mutta entäs meidän hökkyrä häkötin Pimu the Pimpula sihnuunuu! Maailman hauskin pieni koira! Sitä ei vaan voi selittää, se täytyy itse kokea :D :D On se kyllä niin veijari ja elämää hökkyröinnillään ilostuttava pieni koiraeläin että vertaista saa hakea :D
Pelkkiä koirien kuvia saa instasta seurata @pirulaiset nimimerkin takaa. Sen loin ihan siksi että en täyttäisi omaa instaani/ faceani niin paljoa pelkillä koirakuvilla. Joten siis pirulaisia seuratkoon ne ketä kiinnostaa, katselu on täysin vapaaehtoista jos tiesitte, niin ei tarvitse kenenkään ärsyyntyä siitä kun 'aina se laittelee niitä koirakuvia'. Niih ettäs tiedätte.
Niin ja sen verta mullistava asia itselleni on sekin että ihan täytyy mainita. Kun mie olen oppinut/ryhtynyt taas vuosien tauon jälkeen neulomaan. Woohooo! Ihan perussukkia on syntynyt tässä viimeisen neljän kuukauden aikana nopsaa ulkomuistista laskettuna yhdeksät :D Seuraavaksi haluan oppia kirjoneuleen tekemisen. Ne on niin hienoja! Ja periaatteessa tiedän kyllä miten ne tehdään mutta joku saa ihan kädestä pitäen alussa neuvoa sen langankuljetuksen ja muut hifistelyt kirjoneuleen onnistumiseksi. Mutta hiljaa hyvä tulee....


Mami ja isi on ollut sairaana tämän viikkoa. Tämä niiden vahtiminen on rankkaa puuhaa.