Luvassa oli paljon välistävetoja. Kammotti. Ne ei ole koskaan toimineet Korulla. Eikä toimineet nytkään :D Buhhahhaaa!!
Siispä yritettiin löytää aina keino toisenlaiseen ohjaukseen että varsinaista vetoa ei tarvitsis tehdä. Niitä löydettiinkin ja niin teen jatkossakin :) Eli vältän varsinaisia välistävetoja kaikin keinoin.
Äärimmäisen hankalaksi osoittautui myös, ööö, mikä lie kuvio. En edes osaa selittää mikä :) Ihan peruskauraa monelle, ja pitäisi olla, ei vaan ole tullut käytettyä juurikaan koskaan. Mutta nyt siihen tulee muutos! Taas asia ensin ajatuksiin hautumaan, selville omaan päähän ja sitten mennään Korun kanssa se opettelemaan. Nih.
Positiivista päivässä hyvät kontaktit. Ettei ole luuloa ja pelkkää toiveajattelua, niin videolta onneksi näen kun koira kestää aina vapautukseen saakka kontaktilla vaikka oma juoksuliike jatkuu. Myös lähdöt yhtä hipsimistä lukuunottamatta olivat maltillisia. Niistä täytyy olla onnellinen.
Siispä maaliskuun treenikertoja odotellessa. Onneksi myös kurssi sai jatkoa jonne ilmoittauduin oitis :)
Arki koitti kumminkin ja tänään taas tyypilliseen tapaamme mentiin jolkottelemaan heti miun tultua töistä meidän peruslenkki kaikkien kolmen koiran kanssa vapaana. Olen nyt ajanut auton lähemmäs, ettei remmeissä tarvitse kävellä metriäkään vaan koirat saa päästää heti vapaaksi. Näinollen lenkistä tulee reilu 4 kilometriä. Pimukin on saanut jo luvan lenkkeillä mukana ja hienosti se jaksaakin. Ei ole niin hurjapää riiviö sisällä enää koko iltaa kun hiukan saa purkaa energiaa lenkillä :)
Hiukan wannabe meininkiä kun ryysää Korun perässä mihin Koru ikinä meneekin niin Pimu perässä :D Tänään Koru läksi juoksemaan pellolle jonne tietty Pimu perässä.... Yht'äkkiä Koru kääntyykiin pois ja tulee takaisin miun luokse... Ja Pimu jatkaa matkaa peltoa pitkin kun pellon viertä menee tie jossa siis muut oltiinkin. Mie huudan kun hinaja että Pimu älä ny sinne juokse!! Pimu vaan juoksee. Mie käännyin ympäri ja juoksin takaisin kohtaan josta pellolle pääsee ja sain Pimun tulemaan pellon viertä onneks perässä. Jos nimittäin olisi tajunnut että hää on yksin pellolla, ja me muut tiellä että välissä on oja niin olis varmaan hypännyt sinne jäiseen ojaan :D Mene ja tiedä. On se pieni ja pöhkö :)
Lähetin muuten porukoille lenkin varrelta viestin että pitäiskös tässä lenkin ratoksi tekaista vaikka lumiukko... Ja kuva kun koirat jolkottaa peräkkäin kuivalla hiekkatiellä mustikanvarvut ja sammaleet vihreänä vieressä loistaen :D Täällä ei siis ole lunta aivan ainuttakaan kikkaretta. Ihan mahtavaa. Eikä tarvia enää tullakkaan! Kevätkin tulis niin ihanan nopsaan kun ei tarvia odotella lumien sulamista koska sitä hädintuskin on ollutkaan. Sitä ihanaa auringonvaloa vain odotellessa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti