tiistai 25. helmikuuta 2014

Uusia kisamestoja

Olinpahan ensimmäistä kertaa elämässäni agikisoissa Lempäälässä.
Kiva paikka, kiva alusta (vaikka jälleen Koru sutiiiiii mutta sentään naamallaan tai kyljellään ei käynyt). Kylläkin aika ahdas ja näinollen hiukan ehkä liiankin hektinen tunnelma.
....... Jota ei LAINKAAN vähentänyt se että olin katsonut (kyllä, moneeeeeenn kertaan) aikataulut ihan päin persiettä. Siis niin päin arsea kun vaan 10 vuotta kisannut ihminen koskaan voi. No, virheistä oppii ainakin tässä asiassa, luulenpa.
Olin siis moneen kertaan katsonut että eka startti alkaa klo 11.10. Kiva, ei herätystä ihan kukonlaulun aikaan vaikka ajomatkaa onkin se 2 tuntia. Lähdin kahdeksalta ajelemaan ja myönnän ajelleeni reippaasti ylinopeuttakin useassa kohtaa. Hiljaiset tiet ja hyvä keli, ei vaan onnistunut köröttely ei millään. Ja oikein hymyssä suin mietin että olenpahan kerrankin ajoissa perillä, lenkkeilen ja otan lämppähyppyjäkin (jota en siis koskaan Lolan kanssa tehnyt enkä kyllä ole juuri Korunkaan kanssa tehnyt), ajatellen että kokeilen josko se toisi hiukan hallintaa ekallekkin radalle jos saa suurimman 'haluan vain hypätä ja juosta ja whatever lujaaaaa' höyryn pois päästä.....
....saavuin perille muutamaa minuuttia vaille kymmenen ja rauhallisesti otin kisakirjan matkaan ja lähdin tutkailemaan hallia jossa en ollut ennen käynyt. Hönöilin sisällä hallissa ja katselin kun medit jo toisella radalla kisaavat.... Enkä alkanut löytää ilmopistettä mistään. Kysyin sitten joltain henkilöltä joka mielestäni näytti kisajärjestäjiin kuuluvaksi että anteeksi missähän mahtaa olla ilmopiste? Ohjeet sain ja suunnistin sinnepäin. Katsoin siinä sitten viereiselle radalle että juuuu onpas rimat matalalla, että miniluokalle näyttää ja ihmiset tutustuu rataan. Sitten tuli mieleen että hmmmmh.... Ykkös ja kakkosluokat on olleet eilen.... Kysyin sitten taas joltain ihmiseltä että anteeksi mikä tuolla radalla on? Siihen ihminen takaisin hiukan kysyvänä että anteeksi mitä? Toistin kysymyksen että nnniiinn, mitä tuolla radalla tapahtuu? Niin vastaus oli että siellä on mini kolmosten rataantutustuminen?! Siinä vaiheessa meni pala kurkkuun ja kysyin että anteeksi mikä siellä on!? Jossa vaiheessa ihminen katsoi minua jo ilmeellä että oletko ihan idiootti, ja tokaisi että nnniiiinn siellä on minikolmosten hyppyradan rataantutustuminen! Johon minä änkyttämään että eikös eka rataantutustuminen ole mineillä klo 11.10?! Johon nainen ystävällisesti että ei, kello kymmenen hyppyrata. Jolloin salamana viilsi päähäni ajatus että vhoiiii perkeles minä uuno se en ole katsonut aikataulua sitten yhtään ajatuksella, olen katsonut vain ja ainoastaan ylimmän rivin jossa ekaa kertaa minit ylhäältä lukien mainittiin! Uuno! Hyppyrata oli siis C kisa alimpana ja aloitusaikana klo 10. Kaiken noiden ajatusten keskeltä sain änkytettyä hädissäni että minä olen vasta tullut paikalle, katsonut ajan väärin ja mitä nyt kuuluu tehdä!? Nainen sanoi että menossa on toinen rataantutustumisryhmä, mene sinne oli kisanumerosi mikä vain ja juoksuta sitä ennen paperisi ilmoittautumiseen! Juoksin ilmopisteeseen, selitin sinne samat että tulin vasta ja nyt juoksen radalle, Koru mini kolme, siinä paperit, nyt juoksen radalle! Juoksujalkaa radalle ja ajatukset päässä niin sekavat ettei ikinä!
Siinä radalla kävellessä oli vaan pakko pikkuhiljaa kertoa että rauhoitu, kokoa ajatukset ja tutustu rataan, onneksi ennen minua oli lähdössä ainakin 15 koirakkoa. Rataan ehdin loppujen lopuksi tutustua ihan hyvin, sain mielestäni kuviot kuntoon ja ajatukset selville mitä teen mihinkin.

Sitten hakemaan Korua, ja päätin siinäkin että en hösötä tai tartuta huolta Koruun. Koira rauhassa pissalle ja isommatkin tarpeet Korulla onneksi tuli nopsaan ja mieli pysyi suht rauhallisena.
Omalla vuorolla lähtöön ja kaikki sujui suht ok, Koru kesti paikallaan ja matkaan päästiin ihan mukavissa tunnelmissa siihen nähden mikä kaaos päässäni oli vallinnut noin vartti sitten. Ihan hyväntuntuista nollaa esteelle 14 saakka, kunnes jälleen plörö ja mitäänsanomaton ohjaus sivuttaisviennin takaakiertohypylle. Koru paahtaa ohi ja ottaa kiellon. Noniin. Hyvä minä idiootti! Ei voi tyypillisempää virhettä meillä olla ja ihminen ei vaan opi! Matka jatkuu, ja sitten pamahtaa hylly toiseksi viimeiselle esteelle Korun suorittaessa hypyn väärältä puolelta kun ei jaksanut enää kunnolla tsempata ohjauksellisesti. Jepjep. Kyrsii kyllä oma typeryys. Kun ei vaan ihminen opi että Koru se ei edelleenkään toimi niinkuin Lola! Se ei todellakaan noita hyppyjä hyppää jos en ohjaa napakasti vaan paahtaa ohi ihan surutta. Lolalle riitti tieto että jaa tosson hyppy kohdalla ja mami vinkkasi että takaa se mennään, niin kyllä se yli tuli, oikeastaan aina. Koru sen sijaan paahtaa ohi. Surutta ohi. Aina. Jatkuvasti. Mutta minä en usko, enkä opi.

Toiselle radalle joka oli agirata, sain päälle sellaisen 'positiivisen raivon' että eihän se ohjaaminen nyt herranjumala niiiiiiiiiiiin vaikeaa voi olla etten koiraa saa yhtä estettä suorittamaan, nyt tehdään nolla koska minä aion ohjata enkä olettaa! Lähtö tällä radalla kaikista paras, Koru kesti hienosti paikallaan. Sain hyvin tehtyä lähetykset eräälle hypylle, sekä sitä seuraavalle putkelle mitä pelkäsin (terveisiä vaan Jenna, muistin jalat ja työnnöt ja nehän toimi). Matka jatkui hyvällä tsempillä nollalla esteelle 12. Se oli keinu. Jossa Koru päätti sitten monien onnistuneiden kisojen jälkeen vetäistä taas keinuässänsä hihasta. Eli hyppäsi puolesta välistä keinua pois. Kyllä harmitti. Harmitti niin paljon ettei mitään järkeä! Olin asennoitunut että rata on helppo, minun mielestä, kivoja kohtia ja skarppaan yleisesti. Sitten vetää Koru hihastaan tuon keinutempun. Harmitti kyllä niin vietävästi että radan jälkeen piti hetken ihan vain istua ja vetää henkeä. Jos ei minun oma ohjausmoka, niin nostetaas keinumörkö pöydälle.
Tältä radalta siis hylly koska otin keinun uusiksi, jonka Koru tottakai suorittaa sitten kun ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Viimeiselle radalle yritin sitten karistaa mielestäni tuon keinumörön ja luotin että Koru menisi sen sitten hyvin koska se oli uusittu ilman ongelmia.
Kolmosesteenä tällä radalla kepit joille tiedossa erittäin jyrkkä avokulma. En itse nähnyt siinä mitään vaikeaa, tiesin että saan Korun kyllä oikein aloitukseen ja kuinka sen keppejä edeltävän kakkoshypyn otan vastaan. Niin. Kyllähän se Koru sinne aloitukseen hienosti menikin, mutta jälleen tälläinen minun perusmoka. Korulla on ollut joskus tapana tiukoissa avokulmissa haukata eka välistä kolmoseen, vauhdilla tulee eikä taivu, tai kenties yritäkkään kakkosväliin jos en kunnolla pyydä. Näin kävi. Kepit alusta ja matka jatkui. Keinukin taas koitti ja siitä Koru paahtoi kokonaan ohi. Nice, hieno ratkaisu. Keinulle uusiksi joka menikin taas oikein siististi. Loppuradan joka oli hauskaa putkitykitystä yritin sitten tsempata ja pitää hauskaa. Se onnistuikin ja rata päättyi hyvillä mielin.
Kylläkin radan reunalla hengitellessä täytyi miettiä syntyjä syviä että tuleekohan tästä koskaan yhtikäs mitään vai kannattaisiko lopettaa koko touhu. Siinä ajatuksissani katsoin Korua joka katsoa napittaa minua ruskeilla pienillä silmillään silmät tuikkien innosta että 'olinko mami hyvä!? Juoksin ainakin lujaa ja mulla oli tosi kivaa tuolla radalla!' Siinä vaiheessa kyllä tuli niin hyvä mieli takaisin, ainakin tuolla pienellä eläjällä oli mukavaa ja vaikka olen mika töröuuno niin kerrasta toiseen se haluaa miun kanssa tuonne radalle lähteä. Kaappasin Korun kainaloon ja syötin sille kaikki kanapullat mitä mukana oli :) Pieni rakas karvakiitäjäni!
Treenaamaan ohjattuun treeniin vaan yksinkertaisesti täytyisi päästä usemmin kuin 1-4 krt kuukaudessa, ja siihen päälle omatoimitreenit joissa voisi vahvistaa niitä itselle vaikeita juttuja. Omatoimi treenipaikkani on pieni, jossa ei saa vahvistettua juttuja jotka vaativat pidempiä etäisyyksiä tai tilaa isommille kuvioille. Toki kiitollinen olen tästäkin paikasta, koska alkuun ei ollut sitäkään.
Maaliskuussa on onneksi luvassa useampi ohjattu treeni joissa täytyy yrittää tsempata ja koota itseään. Maaliskuuta siis innolla odotellessa ja siihen saakka intoa kerätessä :)




torstai 20. helmikuuta 2014

Koira, hiiri, vai kenties papukaija :)

Töissä on ollut hiljaista tämän viikkoa, sillä täällä seudulla on koululaisten talvilomaviikko, joka näyttää vaikuttavan meidänkin asiakkaisiin kun toki perheet lomailee samaan aikaan kun lapset.
Olen ollut yksin töissä tämän viikkoa ja tehnyt siis pitkää päivää työkaverin ollessa myös tämän viikkoa lomalla.
Päätinkin että kun päivät ovat normaaleja hiljaisempia niin otan Pimun jonain päivänä töihin mukaan. Vaihtelua Pimunkin päivään, sekä toki omaan työpäivään. Joten tänään torstaina nappasin Pimun aamulla kantoboksiin jonne otettiin mukaan lempipallo sekä hellokitty pehmo :)
Heti aamusta kun aamurutiinit oli saatu suoritettua, laskin Pimun myymälään hortoilemaan.
Ja voi että olikin pienellä sihnuunuulla tekemistä taaperrella monen sadan neliön myymälää ympäriinsä! Onneksi sitten jatkossa kumminkin kesti aika hyvin siinä minun lähellä ettei tarvinnut panikoida mihin hyllyn alle häviää :D
Kaikista kummallisinta kyllä olivat sähköovet, tai liukuovet mitkä lie viralliselta nimeltään. Ensinnäkin se että ovesta näki kokoajan suoraan ulos ovien ollessa lasia. Niistä aamun pimeinä tunteina näki myös oman peilikuvansa joka oli myös hurjaa! Ekat kerrat ulos pisulle mennessä noista kummallisista liikkuvista ovista oli vähän pelottavaa mutta päivän mittaan asiasta tulikin jo ihan normaalia että ne noin liikkuu vaikka piti niitä ovia hiukan komennellakkin :) Kerran saikin ovet auki kun kyllähän ne tuonkin kokoisen pomppijan liikkeen aistii. Hiukan saikin välillä pelätä että menee ja livahtaa ovista pihalle, mutta ei onneksi siihen ruvennut vaan jätti ovet rauhaan :)

Asiakkaita palvellessa Pimu piipersi minun perässä ja asiakkaita huvitti. Päivän ensimmäisen asiakkaan kommentti oli että 'ai papukaija on muuttunut tuollaiseksi'. Selvennettäköön asiaa sen verran, että siis myymälällä on ollut myös työkaverini iso papukaija sinikelta-ara Vili :)
Järjestyksessään toinen asiakas sitten katsoi Pimua ja tokaisi että 'onko tuo koira vai hiiri?!' Johon sitten tuumasin hymyssäsuin että kyllä se koira on :)
Loput asiakkaat sitten tyytyivät katselemaan Pimua sen piiperrellessä minun perässä asiakkaita palvellessa. Hienosti Pimu käyttäytyikin, ei juuri haukkunut eikä muutakaan riehunut. Joku joka yritti houkutella Pimua luokseen päästi Pimu pienet epäileväiset murinat ja meni kauemmas. Mutta sylissä sitten pari asiakasta silitteli.
Ettei olisi pieni koiraeläjä uusista kokemuksista ihan uuvahtanut niin välillä laitoin koppaansa pienille päiväunille :)
Päivä saatiin hienosti päätökseen ja Pimu kosolti uusia kokemuksia. Taidetaanpa uusia tuo jokunen kerta :)








sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Savonlinnan tuliaisia

Tuliaiset tällä kertaa koskivat oikeastaan vain Pimua :)
Pimu sai uuden hienon villapaidan jonka 'mummi' oli neulonut. Ja voi että se onkin suloinen!
Samoin Pimulle löysin aivan kokoisensa ruokapöydän. Juuri hyvän korkuinen ja oikean kokoiset kupit. Mahtava ostos!





lauantai 15. helmikuuta 2014

Kyläilemässä

Pitkästä aikaa taas Savonlinnan visiitillä.
Näkeehän näitäkin kaunokaisia. Kuvassa siskon siamilaisneitoset Diiva ja Lumi.
Päästessäni sopivalla kyydillä tänne, ja kun junalla täytyy takaisin matkustella niin koirat jäivät kotiin murun kanssa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Välistävetämättömiä

Eilen sunnuntaina Sonjan treeniä jälleen ATT areenalla. Mukava halli kyllä treenata, ja ihania ihmisiä ryhmässä :)
Luvassa oli paljon välistävetoja. Kammotti. Ne ei ole koskaan toimineet Korulla. Eikä toimineet nytkään :D Buhhahhaaa!!
Siispä yritettiin löytää aina keino toisenlaiseen ohjaukseen että varsinaista vetoa ei tarvitsis tehdä. Niitä löydettiinkin ja niin teen jatkossakin :) Eli vältän varsinaisia välistävetoja kaikin keinoin.
Äärimmäisen hankalaksi osoittautui myös, ööö, mikä lie kuvio. En edes osaa selittää mikä :) Ihan peruskauraa monelle, ja pitäisi olla, ei vaan ole tullut käytettyä juurikaan koskaan. Mutta nyt siihen tulee muutos! Taas asia ensin ajatuksiin hautumaan, selville omaan päähän ja sitten mennään Korun kanssa se opettelemaan. Nih.
Positiivista päivässä hyvät kontaktit. Ettei ole luuloa ja pelkkää toiveajattelua, niin videolta onneksi näen kun koira kestää aina vapautukseen saakka kontaktilla vaikka oma juoksuliike jatkuu. Myös lähdöt yhtä hipsimistä lukuunottamatta olivat maltillisia. Niistä täytyy olla onnellinen.
Siispä maaliskuun treenikertoja odotellessa. Onneksi myös kurssi sai jatkoa jonne ilmoittauduin oitis :)

Arki koitti kumminkin ja tänään taas tyypilliseen tapaamme mentiin jolkottelemaan heti miun tultua töistä meidän peruslenkki kaikkien kolmen koiran kanssa vapaana. Olen nyt ajanut auton lähemmäs, ettei remmeissä tarvitse kävellä metriäkään vaan koirat saa päästää heti vapaaksi. Näinollen lenkistä tulee reilu 4 kilometriä. Pimukin on saanut jo luvan lenkkeillä mukana ja hienosti se jaksaakin. Ei ole niin hurjapää riiviö sisällä enää koko iltaa kun hiukan saa purkaa energiaa lenkillä :) 
Hiukan wannabe meininkiä kun ryysää Korun perässä mihin Koru ikinä meneekin niin Pimu perässä :D Tänään Koru läksi juoksemaan pellolle jonne tietty Pimu perässä.... Yht'äkkiä Koru kääntyykiin pois ja tulee takaisin miun luokse... Ja Pimu jatkaa matkaa peltoa pitkin kun pellon viertä menee tie jossa siis muut oltiinkin. Mie huudan kun hinaja että Pimu älä ny sinne juokse!! Pimu vaan juoksee. Mie käännyin ympäri ja juoksin takaisin kohtaan josta pellolle pääsee ja sain Pimun tulemaan pellon viertä onneks perässä. Jos nimittäin olisi tajunnut että hää on yksin pellolla, ja me muut tiellä että välissä on oja niin olis varmaan hypännyt sinne jäiseen ojaan :D Mene ja tiedä. On se pieni ja pöhkö :)

Lähetin muuten porukoille lenkin varrelta viestin että pitäiskös tässä lenkin ratoksi tekaista vaikka lumiukko... Ja kuva kun koirat jolkottaa peräkkäin kuivalla hiekkatiellä mustikanvarvut ja sammaleet vihreänä vieressä loistaen :D Täällä ei siis ole lunta aivan ainuttakaan kikkaretta. Ihan mahtavaa. Eikä tarvia enää tullakkaan! Kevätkin tulis niin ihanan nopsaan kun ei tarvia odotella lumien sulamista koska sitä hädintuskin on ollutkaan. Sitä ihanaa auringonvaloa vain odotellessa....



perjantai 7. helmikuuta 2014

Pimun rakas kissantossu

Sattuuko kukaan tietämään saako enää mistääääään kyseisiä leluja mikä kuvassa näkyy?
Lelu on kissan lelu. Iineksen peruja ja vuosia vanha.
Lelu on Pimulle niin kovin rakas ja kaikista paras, mutta uhkaa jo mennä rikki kovassa käytössä :/



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Onnistumisia purinalla

Töistä karkasin parikymmentä minuuttia aiempaa että ehdin kotiin hakemaan Korun ja vaadittavat muut kamppeet, jotta suuntaamme jälleen purinalle Jaakon oppiin. Kivaa, niin kivaa.
Itse treeni ei aina kauaa kestä, mutta siitä saadut opit tuovat ajatustreeniä tiukasti monelle seuraavalle päivälle.
Ilokseni tänään sainkin huomata että tuo ajatustreeni, ja oman tekemisen syväpohdiskelu todellakin taitaa tuottaa jotain tulosta.

Ratapiirustusta katsellessa naureskeltiin treenitovereiden kanssa siinä että noniiiin taas mennään, monennellekohan esteelle sitä tänään mahtaa päästä. Aikani ratapiirustusta kädessä pyöriteltyäni eikun radalle hoopoilemaan ja tutustumaan :)
Tehdäkkö kolmos-nelosen väliin valssi vai persjättö... Kuulemma yksi hailee KUN sinä olet ajoissa niin eihän se koira tiedä kumpaa sinä sinne väännät kun se on sillä aikaa putkessa, eikä sillä ole mitään väliä! Jaahas :) Siispä rohkea rokan syö, teen persjätön, sittenhän sen näkee paahtaako Koru jo kolmosesta ohi.
Kutoselle pakkovalssi vai saksalainen... Valitsin pakkovalssin. Taas kuulemma hyvin ehtii ja onnistuu kun olet ajoissa! Jaahas :)
Viidelletoista pakkovalssi-jaakotus, vai taaksetyöntö ja päällejuoksu ja kuudelletoista syliheitto... Päädyttiin jälkimmäiseen.
Persjättö pakkovalssia 17 putkelle... Syliheitto vai valssi hypylle 18... Valitsin sylkkärin.
Ja tätä tapaa pööpöilin menemään esteelle 22 tutustuen kunnes luovutin :D Tuumasin että hittojako minä sinne saakka tutustumaan ja päähäni rataa hinkkaamaan. Hyvä jos päästään neloselle! Tai vaikka jopa kutoselle!
No mutta....etiäpäin sano mummo lumessa.
Koru ekan esteen taakse jossa näyttikin kestävän hienosti ja maltilla. Kyllä!? Hyvä fiilis lähteä.
Ehdin tehdä kolmos-nelosväliin persjätön ja matka jatkuu... Vitoselle niistopersjättö, kutoselle pakkovalssi... Painallan eteenpäin mielessä kolkuttaen koko ajan viime viikon painavat sanat kontaktista koiraan ja miun holtittomasti pyörivästä päästä, sekä ajoissa olemisesta, mene äläkä meinaa tai Koru meni jo!
Se fiilis kun Korun kanssa ollaan esteellä 22 ja on pakko itse keskeyttää suoritus ja huutaa Jaakolle että en voi jatkaa enempää koska en opetellut rataa tämän pidemmälle! Se fiilis siitä että noilla, 'eitodellakaanmikäänläpihuutojuttu' radalla on saanut itsensä virheettä esteelle 22. Se fiilis siitä että pystyy tekemään sellaisen radan ilman sitä kaaoottista fiilistä 'en ehdi en pysty en kerkee millään tonne', oli jotain aivan mahtavaa! Jaakon tokaistessa jotain että 'nnonniihh! Tuota minäkin alkaisin ehkä ruveta kutsumaan jo ohjaamiseksi'! Oli kyllä sisäisellä minulla naama kyllä vahvasti näkkärillä.
Myös rauhallisista onnistuneista lähdöistä saatiin tänään kiitosta. Ihannn loistavaa.

Tuon jos saisin nyt jatkossakin oikeasti sisäistettyä ja painettua päähäni ja sitä myöten ohjaamiseeni... Siis tavat millä ohjata että Koru saa edetä radalla sitä vauhtia mitä se haluaa ja mihin se kykenee etten ole aina tiellä ja anna vääriä ohjaussignaaleja myöhässä olollani tai täysin puuttuvalla kontaktilla.
Ajatusagility jatkukoon edelleen tiukasti niin uskon että sitä saadaan siirrettyä myös sinne oikealle radalle jatkossakin.
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.... ;)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Pimu puoli vuotta

Hellyttävistä hellyttävin pieni koiraeläin <3 On jo puolivuotias, khääk!
Aamulla sängystä noustuani koirat kun ulos laskin, ajattelin että Pimu on nyt tasan puoli vuotias (nojoo, kolme päivää yli) ja alkaa olla lähestulkoon sisäsiisti. Pissoja en muista milloin olis tehnyt enää sisälle. Kakka saattaa löytyä vielä ehkä kerta viikkoon jostain huoneen nurkasta. Mutta voisin sanoa että täällä kotona sisäsiisteys alkaa olla hallussa. Ja chihut ne kuulemma on niiiiiin vaikeita saada oppimaan sisäsiisteiksi. Hmm.

Hampaita seurataan tiuhaan tahtiin. Hampaat ei oikein näytä olevan lähdöillään ja niiden olisi suotavaa jo tipahdella..... Nooo, seurataan.

Tiedättekö muuten millä saa yltiöpäisenä riekkuvan sihnuunuun rauhoittumaan? Siis energiatasojen ollessa sitä luokkaa että Pimu on jo vaaraksi itselleen kun menossa ei ole enää mitään tolkkua, pään kolistessa seiniin ja loikan ollessa sohvalta alas tullessa noin puolitoista metriä että heikompia hirvittää :D
Puhaltamalla!
Kyllä vaan. En tiedä mistä ihmeestä tuo juttu on kotoisin, mutta on huomattu että Pimu menee aivan hämilleen jos sitä puhaltaa :D Rajusti ei meillä tarvia komentaa kun tuumaa että 'Pimu, kohta puhallan' :D :D Hihhihhiiiiii!

Alla hetki kun Pimu malttaa olla hetken riekkumatta... Lenkin jälkeen takan lämmössä on makoisa kölliä pehmeällä tyynyllä <3
Kuvakin on ihan laatua iPhone, tsoriii.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sitten me aksattiin yhdessä!

Tätä sunnuntaita ja Sonjan koulutusta odotti.
Odotti sitä että saako ohjaukseensa, tai pikemmin voisi sanoa Korun avuksi radalle yhtään sitä mitä oli keskiviikkona kuullut. Enkä viitsi niitä asioita ja virheitä ruveta tässä erittelemään, tarina on liian pitkä :D Siispä kestän lähinnä kerronnassa mitä ne asiat saa miun päässä ja kirjaimellisesti miun ja Korun yhteistyössä radalla aikaan.
Niin. Ne asiat mitä päässäni nämä muutaman päivän pohdin, valkeni miulle todella näiden päivien aikana. Uskon että ohjaustansa voi todella pystyä muuttamaan jos sisäistää ongelmat ensin päähänsä. Vaikkakin joka ihmisellä on se oma tietyn lainen ja näköinen tyyli koiraa ohjata, eikä se perus 'tyyli' pohjimmiltaan muutu varmaan ikinä kuten juoksutyyli ja asento (juu tiedetään juoksen p...e pitkällä ja varmaan aina tulen juoksemaan!). Mutta tarkoitan tätä muuta hienosäätöä ja vartalon hallintaa joka vaikuttaa erittäin olennaisesti ohjaukseen. Siis ainakin itseni nuo asiat täytyy ensin todella sisäistää. Ei riitä että se treenin vetäjä sanoo joka kerta, ja jopa joka viikko ja vuosi toisensa jälkeen samasta asiasta, johon tulee tuumattua että joojoo ja pieni parannus saattaa loppukerran toistoilla ilmetä, mutta virheet on ihan samat seuraavalla kerralla. Olen huomannut että miulle ei toimi kun sanotaan ja sanotaan ja sanotaan, ei vaan mene jakeluun. Tämän vuoksi olenkin ikionnellinen että Jaakon rataryhmään pääsin. Jaakolla on kyky sanoa asiat miulle sen verran tylysti ja rujosti, ja tavalla että ne myös JÄÄ päähän. Todella.
Kaiken muistaa mitä Jaakko on miulle näinä kertoina ohjeistanut. Mutta. Se suurin mutta. Sehän on aivan erikseen että kuinka tiukassa istuu ne vanhat piintyneet vartalonkäyttö tavat, ja näinollen kuinka hyvin tätä uutta pystyy radalla käyttämään vaikka ne takaraivossaan selvästi radalle mennessään muistaakin. Siispä minua ohjaavat koutsit, kuka ikinä, jos tätä luette, miun luvalla, sanokaa pliiissss miulle näkemänne epäkohdat sen verran tylysti että se myös menee miun puupäähän.
Siispä. Sonjan rata vaikutti kivalle. Yritin jo rataantutustumisessa miettiä kaikkia noita huomautettuja asioita. Koiran linjoja, vartaloni asentoja, liikkumistani koiraan nähden...kaikkea.
Sitten matkaan. Ensimmäisen kerran rata tyssäsi esteelle 16. Pois ennen viimeistä keppiväliä Korun katsellessa kepeistä metrin päässä olevaa 'yleisöä'. Uusi yritys kepeiltä eteenpäin ja seuraavan kerran matka tyssää esteelle 21 johon en uskalla tehdä kunnon saksalaista vaan jään jälleeeeeeennn kökkimään, katsomaan ja odottamaan että koira myös hyppää hypyn (mitä, mikä pelko ohittamisista, missä tiukassa miun päässä!?) ja tuloksena siis se että koira hukkaantuu ihan täysin ja jää miun väärälle puolelle ja meinaan juosta Korun yli nastalenkkareillani. Tuloksena tuosta kauhusta kankea Sonja. Saan noottia siitä että en herranpieksut enhän mie voi jäädä käkkimään noin! Ja mie selitän tavallista tarinaani että nokunnokunnokun se juoksee kumminkin ohi. Ei kelpaa selitykseksi, on luotettava koiraan että kun sille näytetään että hyppy mennään takaa niin se myös mennään takaa, liiku! Juujuu ihan kun en olis kuullut samaa sen sata kertaa. Ja taas kaikui Jaakonkin sanat pään sisällä, miks et sie luota koiraas pätkääkään! Uusi yritys, vielä vähän kökköinen mutta parempi. Kolmas yritys, todella hyvä. Ah! Se fiilis! Toteamus pään sisällä että luota koiraas luota koiraas...
Vielä hiottiin kohtaa josta putkesta tullessa pituudelle ja sen jälkeen keinulle, tein ensin keinulle takaaleikkauksen. Toimi mutta tiputti Korun vauhdin keinulle aikalailla. Sonja patisti vauhtiin ja tekemään persjätön pituuden jälkeen. Ehdin! Tuntui hyvälle.
Sonja kysyi haluatko yrittää koko rataa. Johon tuumasin kerrankin reippaasti että haluan! 27 estettä.  Fiilis oli niin hyvä. Matkaan. Meno tuntui aivan käsittämättömän hyvälle! Missään vaiheessa ei tullut oloa että tulee hätäpaniikki, en ehdi tai en pysty. Koira kulki kuin unelma kun minä muistin pitää vartaloni kurissa ja ohjauksen koiralle näin selkeänä. Mieli oli kokoajan kartalla minne kuuluu mennä. Ilman sähellystä. Nollalla maaliin! Hienoa kuulla treenikaverienkin hurraavan kun omakin mieli on niin tyytyväinen omaan tekemiseen, ja Koruun tottakai :)
Noh, tiedän että näin ei tule käymään tulevaisuudessa joka kerta. Mutta mahtavaa huomata että jos jotain asiaa ottaa asiakseen päässään työstää niin kyllä niitä sinne radallekkin sitten saa siirrettyä. Tähän on pakko uskoa jatkossakin. Jatkamme harjoituksia...

Kohtaamme alinomaa monia mahdollisuuksia,
jotka ovat taitavasti naamioituneet ongelmiksi.
-kirjoittaja tuntematon-