Makkarissa on pimentävä verho joten täytyi raahautua ylös verhoja raottamaan ennenkuin näki oikeasti ulos ja vallitsevan sään. Ja mikä mieletön keli olikin kun ulos katsoo! Useampi aste lämmintä ja aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta! Mikä kuu ja päivä nyt ihan oikeesti on täytyi taas kerran miettiä ihan ajatuksella. Kyllä se vaan maaliskuun 8. päivä on.
Äkkiä jotain sopivaa vaatetta päälle että pääsee ulos. Siinä tohinassa tajusin että nyt on kyllä aivan pakko ottaa kamera mukaan ja ottaa koirista jokunen kuva noin hienolla ilmalla kun eivät takkejakaan enää päälle tarvia. Painaahan tuo kapistus ihan mukavasti mukana useampaa kilometriä kannella, mutta onneksi muruseni kantoi tuota häkkyrää ne ajat kun tiesin että en kuvaa.
Mahtava keli kävellä auringon helottaessa joka jo selvästi hiukan lämmittääkin. Tässäpä pari kuvaakin jotka tuolla lenkillä linssiin tarttuivat. Enemmän täytyisi yrittää jaksaa siirrellä galleriaan.
Toki lauantain kruunasi illan 'pienet' roskaruuan ja muun herkun syönnit xD... Ja muuten vaan kotona rentoutuminen murun kainalossa.
Mutta entäs sunnuntai. Ainoa ikävä puoli päivässä oli että vapaapäivänä täytyi herätä herätyskelloon. Vaikkakin onneksi vasta yhdeksältä :)
Luvassa siis jälleen Sonjan treeniä Turussa ATT:n hallilla. Luvassa viimeinen kerta tätä kurssia ennen uuden starttaamista huhtikuussa. Tälle kerralle oli kerrottu pidettävän nollarata treeniä... Koirakot riviin järjesty ja sarjatulella suorittajat radalle koska pihalle joutuu jos virhe tulee oli kerrottu.
Sinne on kyllä aina niin kiva mennä. Kiva halli ja niin mukava ryhmä.
Mutta taas se ulkona vallitseva lähes kesäinen keli (ainakin ajankohtaan nähden) riitti tuomaan jo aivan älyttömän hyvän mielen. Perille päästyäni Korun kanssa perinteiselle 2 km alkulenkille auringon alle.
Hallissa Sonja muistutteli että nollatreeniä ei tule ottaa niin vakavasti, mutta jos virhe tulee niin pelin henki on että pihalle joutuu ja seuraava kehiin. Nollaan tähdätään ja muu ei kelpaa...
Asetelma toikin treeniin kivan paineen, koirat kävi ihan erilailla kuumina ja ilmeisesti ohjaajia jännitti myös. Tsuumailin siinä ratakuvioita ja ihmeen selkeästi sain itselleni kuviot aikaan jolla Korua mitkäkin kohdat vien. Päälle vielä vankka päätös itselle että nyt et tupeksi sen koiran tiellä, ja ohjaat etkä oleta! Korun vuoro startata oli kolmantena. Lähdössä kisojen tuntua, ei meinannut Koru pysyä paikallaan, mutta pienillä palautuksilla saatiin rata lähtemään käyntiin vasta minun luvasta. Heti alusta meno tuntuikin mukavalle ja päätin että nyt en varmistele (lue:käkkerehdä Korun edessä ja katso joka askelta jonka se ottaa esteiden ohittamisen pelossa jolloin olen joka kohdassa myöhässä) vaan menen ja sillä sipuli. Koru teki työtä käskettyä kun miullakin jopa jalka nousi ja kaikki muumit oli laaksossa ja inkkarit kanootissa. Nollalla maaliin!!!! Eka yrittämällä!!! Wuhuuuu, ajattelin kyllä että samalla vauhdilla juoksen lähimpään kioskiin jossa teen heti loton, tai ostan edes ässäarvan. Varmalla olisin nyt rikas. Mutta enpä vaivautunut. Seuraava suoritusvuoro (kolme nollan yrityskierrosta oli tiedossa) koittaisi taas pian.
Toisella nollayrittämällä nolla kaatui jo nelosesteen rimantiputukseen, takaakiertoon johon Sonja olikin laittanut riman 35:een. Aiai Koru.
Ja kolmas nollayritys kaatui (ei kyllä yllätä tämä yhtään) esteelle seitsemän jossa tyypilliseen tapaani töhöilin enkä malttanut ohjata (kohta jossa ei MIHINKÄÄN kiire!) ja sain Korun ohittamaan esteen. Ja poiiiiiis radalta niinkun pelin henki kuului.
Treenatessa tuota rataa sitten pohdittiin mikä siellä jäi vaivaamaan. Halusin esteiden 11-12 välisen persjätön sujuvammaksi ja tehtiinkin se sitten 10 ja 11 väliin, toimi paremmin. Myös tuo seiskaeste jossa töhöilin otettiin uusiksi todetakseni että siinä ei todellakaaaaan ole kiire yhtikäs mihinkään vaan sen voi aivan rauhassa ohjata. Huoh. Voi minä töhö. Myös 35 rimoja sinne tänne muistuttaakseni Korua että vaikka on tarkoituksella nuorena opetettu hyppäämään säästeliäästi niin silti ei saa urautua vaan niitä korkeuksia tulee myös hiukan arvioida itse mistä hypätään. Eikä radalla enää yhtään rimaa tippunutkaan. Mutta kolahteli kyllä. Täytyy muistaa tuo rimakorkeuksien vaihtelu.
Treenistä jäi kokonaisuutena aivan älyttömän hyvä mieli. Pitäisi kyllä useamminkin saada tuollaisia kisanomaisia 'painetreenejä', uskon että niistä olisi iso hyöty kisatilanteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti