Ei se itse varis vaan sen koivet!

Niin vain tämä raakkuvaris otti ja läksi tänään urhoollisesti ATT hallille Sonjan treeneihin. Ja tein ihmeellisen huomion! Sekä ulkona kylmässä, että viileässä hallissa ääni ei ollut ollenkaan enää sen oloinen että muutama sana vain lisää ja sitten se katoaa taas. Olihan ääni painoksissa, mutta kesti puhua koko ajan. Mutta heti kun kotimatkalle lähdettiin ja treenikaveri Päivin kanssa tunnin matkan autossa höpötettiin, niin meni ääni paljon huonommaksi?! Tuolla 'kylmäraikaskosteampi' versus 'kuumakuivasisäilma' on oltava jotain tekemistä asian kanssa ja vahvasti. Vaikka olin ihan varma että treeneissä muiden kanssa hölöttäessä ja viimeistään treenin ja juoksemisen jälkeen kurkku ja ääni on ihan kamalat. Eikä!
Öhh. Sen sijaan jalat meinasi tehdä tenän. Pienellä lämmöllä ja karmeilla päänsäryillä viime viikonloppuna alkanut tauti, ja sitten perään tämä äänenmenetyshässäkkä, on tehnyt miulle viikon loman lenkkeilystä. Ja voi hyvää päivää tuntui että jalat iskee hapoille toista kertaa koko rataa vetäessä! Argh! Otettiin sitten yksittäisiä kohtia radalta, sanoin että nhyyyt ei muuten pysty enää vetämään kaikkea 24 estettä putkeen, jalat tekee tenän, ei kurkku!
Treeni menikin muuten ihan hyvin, mutta että omassakin päässä on se 'surullinen tosiasia' että talvella puuttuva vakituinen treenipaikka näkyy meidän menossa. Sonja sanoi että ei ole meno samaa kuin viime syksynä. Ei ole ei, ja sen tuntee. Vaikkakaan en ota siitä paineita. Yhtään ei tullut olo että virheitä söhlätessä alkaisi ottaa kupoliin niinkuin vielä joskus taannoin. Mutta tosiasia vaan on se että kun treeniä on ollut kahden käden sormiin mahtuva määrä sitten lokakuun alun jälkeen, niin se näkyy meidän menossa.
Erityisen onnellinen taas olin Koru neidin hienoista kontakteista. Hienosti pysyy vapautuskäskyyn saakka! Kylläkin joka ikinen kerta näin harvakseltaan treenatessa käy niin kuumana että radalla olevan ensimmäisen kontaktin luistaa läpi kun ei vaan maltaaaaaaaa kun höyryä tulee korvistaaaaa! Mutta. Rauhallisesti uusiksi vaan, ei kelpaa sellainen läpiluistaminen vaikka ei millään lailla sitä koskaan hyppääkkään. Sitten muistaa että ainiin maltettava on ei se vaan auta :) Myös lopun poispäin käännös hypylle sujui vaivatta monta kertaa ekasta kerrasta lähtien. Sekä pujottelu loppuun saakka vaikken saattanut, keppien loppuessa seinään ja minun suunnan jatkuessa takaviistoon. Jei!
Hieno Koru! Kunpa vain mami osaisi ohjata ja jaksaisi aina lyllertää tarpeeksi kauan ja lujaa siellä mukana... :)

Hallin lämpimässä tilassa kosketusalustatreeniä ennen omaa vuoroa. Eipä olekkaan Koru neidillä mitä tahansa sattuu 'läppyjä' :D Nojoo. Käytettyjen Diorin puutereiden samettisia suojapusseja löytyy jokunen kappale :)

Treenikaverit Eija ja Nelli tekee rataa. Aalta tuonne putkeen menossa....