lauantai 29. heinäkuuta 2017

Normi minihän se, taukoiltu on ja tuusattu ihan muuta. On kesä!

Se on kesä!! Viimeks kirjoitettu talvella. Hupsiiiiii!!

No, ehkä se kertoo että miulla on muutakin tekemistä:)
Joo mutta hengissä ollaan edelleen.
SM kisat meni miten meni. Sen jälkeen jäätiin tauolle joka kesti 6 viikkoa. Niin jotenkin vaan lopussa tuon lähtöongelman kanssa ettei vaan ole huvittanut yhtään. Karsinnatkin jätin vapaaehtoisesti väliin sen takia, vaikka olisihan meillä osallistumisoikeus ollut.
Tauko päättyi toissailtana kun oltiin Kurikan Tanjan yksärillä. Ritalle kiitos tuhannesti kun pääsin jakamaan yksäriä kun olin niin Tanjan juttusille pääsyä kaivannut noiden lähtöjen osalta.
Se olikin ihan LOISTAVA tunti!! Nyt eikun reeniä horo reeniä!! :D :D

Hetki sitten Koru täytti 7 vuotta, ja Lola 15 vuotta. Aivan huikeeta! Miten aika VOI mennä näin nopeesti?! Jotenkin hurjaa, ja hurjan epäreilua.
Rokotuksilla käytiin käytiin kaikki kolme pari viikkoa sitten. Se sujuikin hienosti. Aina on antaneet itsensä tutkia ilman ongelmia niin kauan kun ei ole niskaan tartuttu. Niin nytpä kun tuosta puhelin niin lääkäri sitten muina naisina rokottikin nivuseen tai mihin lie sinne nahkaan joka siis olikin koirista aivan ookoo koska kukaan ei tarrannut niskaan kiinni :D Loistava idea!
Käytiin Korun kanssa nyt sitten siinä virallisessa mittauksessa Rauman pitsikisojen yhteydessä. Ja sanoinkin ennen sitä että lupaan syödä hatullisen kakkaa jos saavat tuosta koirasta väännettyä mitään muuta kuin normaalin minin. Eli pikkuminin tai medin. Mutta kuten oletettua ei tarvinnut syödä hatullista kakkaa, ihan oli normi mini niinkuin oli oletettukin! Korkeus 30-31 cm. Kerran näyttelyssä nuorena mitattu 32. No whatever sentti tai kaks sinne tai tänne kun kumminkin niin selvä perusmini on kuin olla voi.
Tänään käytiin Juhan isän kotipaikalla saaressa. Ja veneiltiin muutenkin merellä ihanalla ilmalla!
Olipas kyllä aika mahtavaa täytyy sanoa.

Kameraakin ulkoilutin piiitkästä aikaa. Rauman pitsikisoista tuli otettua kuvia useampi sata.
Niitä täällä galleriassa.

Agipitsi kuvia galleriassani.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti