Itse treeni ei aina kauaa kestä, mutta siitä saadut opit tuovat ajatustreeniä tiukasti monelle seuraavalle päivälle.
Ilokseni tänään sainkin huomata että tuo ajatustreeni, ja oman tekemisen syväpohdiskelu todellakin taitaa tuottaa jotain tulosta.
Ratapiirustusta katsellessa naureskeltiin treenitovereiden kanssa siinä että noniiiin taas mennään, monennellekohan esteelle sitä tänään mahtaa päästä. Aikani ratapiirustusta kädessä pyöriteltyäni eikun radalle hoopoilemaan ja tutustumaan :)
Tehdäkkö kolmos-nelosen väliin valssi vai persjättö... Kuulemma yksi hailee KUN sinä olet ajoissa niin eihän se koira tiedä kumpaa sinä sinne väännät kun se on sillä aikaa putkessa, eikä sillä ole mitään väliä! Jaahas :) Siispä rohkea rokan syö, teen persjätön, sittenhän sen näkee paahtaako Koru jo kolmosesta ohi.
Kutoselle pakkovalssi vai saksalainen... Valitsin pakkovalssin. Taas kuulemma hyvin ehtii ja onnistuu kun olet ajoissa! Jaahas :)
Viidelletoista pakkovalssi-jaakotus, vai taaksetyöntö ja päällejuoksu ja kuudelletoista syliheitto... Päädyttiin jälkimmäiseen.
Persjättö pakkovalssia 17 putkelle... Syliheitto vai valssi hypylle 18... Valitsin sylkkärin.
Ja tätä tapaa pööpöilin menemään esteelle 22 tutustuen kunnes luovutin :D Tuumasin että hittojako minä sinne saakka tutustumaan ja päähäni rataa hinkkaamaan. Hyvä jos päästään neloselle! Tai vaikka jopa kutoselle!
No mutta....etiäpäin sano mummo lumessa.
Koru ekan esteen taakse jossa näyttikin kestävän hienosti ja maltilla. Kyllä!? Hyvä fiilis lähteä.
Ehdin tehdä kolmos-nelosväliin persjätön ja matka jatkuu... Vitoselle niistopersjättö, kutoselle pakkovalssi... Painallan eteenpäin mielessä kolkuttaen koko ajan viime viikon painavat sanat kontaktista koiraan ja miun holtittomasti pyörivästä päästä, sekä ajoissa olemisesta, mene äläkä meinaa tai Koru meni jo!
Se fiilis kun Korun kanssa ollaan esteellä 22 ja on pakko itse keskeyttää suoritus ja huutaa Jaakolle että en voi jatkaa enempää koska en opetellut rataa tämän pidemmälle! Se fiilis siitä että noilla, 'eitodellakaanmikäänläpihuutojuttu' radalla on saanut itsensä virheettä esteelle 22. Se fiilis siitä että pystyy tekemään sellaisen radan ilman sitä kaaoottista fiilistä 'en ehdi en pysty en kerkee millään tonne', oli jotain aivan mahtavaa! Jaakon tokaistessa jotain että 'nnonniihh! Tuota minäkin alkaisin ehkä ruveta kutsumaan jo ohjaamiseksi'! Oli kyllä sisäisellä minulla naama kyllä vahvasti näkkärillä.
Myös rauhallisista onnistuneista lähdöistä saatiin tänään kiitosta. Ihannn loistavaa.
Tuon jos saisin nyt jatkossakin oikeasti sisäistettyä ja painettua päähäni ja sitä myöten ohjaamiseeni... Siis tavat millä ohjata että Koru saa edetä radalla sitä vauhtia mitä se haluaa ja mihin se kykenee etten ole aina tiellä ja anna vääriä ohjaussignaaleja myöhässä olollani tai täysin puuttuvalla kontaktilla.
Ajatusagility jatkukoon edelleen tiukasti niin uskon että sitä saadaan siirrettyä myös sinne oikealle radalle jatkossakin.
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti