Normi minihän se, taukoiltu on ja tuusattu ihan muuta. On kesä!

Se on kesä!! Viimeks kirjoitettu talvella. Hupsiiiiii!!

No, ehkä se kertoo että miulla on muutakin tekemistä:)
Joo mutta hengissä ollaan edelleen.
SM kisat meni miten meni. Sen jälkeen jäätiin tauolle joka kesti 6 viikkoa. Niin jotenkin vaan lopussa tuon lähtöongelman kanssa ettei vaan ole huvittanut yhtään. Karsinnatkin jätin vapaaehtoisesti väliin sen takia, vaikka olisihan meillä osallistumisoikeus ollut.
Tauko päättyi toissailtana kun oltiin Kurikan Tanjan yksärillä. Ritalle kiitos tuhannesti kun pääsin jakamaan yksäriä kun olin niin Tanjan juttusille pääsyä kaivannut noiden lähtöjen osalta.
Se olikin ihan LOISTAVA tunti!! Nyt eikun reeniä horo reeniä!! :D :D

Hetki sitten Koru täytti 7 vuotta, ja Lola 15 vuotta. Aivan huikeeta! Miten aika VOI mennä näin nopeesti?! Jotenkin hurjaa, ja hurjan epäreilua.
Rokotuksilla käytiin käytiin kaikki kolme pari viikkoa sitten. Se sujuikin hienosti. Aina on antaneet itsensä tutkia ilman ongelmia niin kauan kun ei ole niskaan tartuttu. Niin nytpä kun tuosta puhelin niin lääkäri sitten muina naisina rokottikin nivuseen tai mihin lie sinne nahkaan joka siis olikin koirista aivan ookoo koska kukaan ei tarrannut niskaan kiinni :D Loistava idea!
Käytiin Korun kanssa nyt sitten siinä virallisessa mittauksessa Rauman pitsikisojen yhteydessä. Ja sanoinkin ennen sitä että lupaan syödä hatullisen kakkaa jos saavat tuosta koirasta väännettyä mitään muuta kuin normaalin minin. Eli pikkuminin tai medin. Mutta kuten oletettua ei tarvinnut syödä hatullista kakkaa, ihan oli normi mini niinkuin oli oletettukin! Korkeus 30-31 cm. Kerran näyttelyssä nuorena mitattu 32. No whatever sentti tai kaks sinne tai tänne kun kumminkin niin selvä perusmini on kuin olla voi.
Tänään käytiin Juhan isän kotipaikalla saaressa. Ja veneiltiin muutenkin merellä ihanalla ilmalla!
Olipas kyllä aika mahtavaa täytyy sanoa.

Kameraakin ulkoilutin piiitkästä aikaa. Rauman pitsikisoista tuli otettua kuvia useampi sata.
Niitä täällä galleriassa.

Agipitsi kuvia galleriassani.

Aksaa ja lenkkiä :)

Mitäs meidän viikkoon. Ei mitään ihmeellistä. Käytiin Korun kanssa lauantaina Sonjan (Paavola siis jos ei joku tajua :D ) treeneissä. Ja voi että se olikin mukavaa, pitkästä aikaa vähän erilaista treeniä. Vaikkakaan ei mitään sen kummallisempaa. Korusta jotenkin aisti miten sen silmät oikein loisti tehdä sitä juttua! Liekö syynä uudet hyvät herkut, vai tapa tehdä, vai yleinen hyvä mieli. Väittäisin että kaikki ne yhdessä :)

Käytiin sunnuntaina lenkillä niin että Lola mummeli kiltisti käveli fleksissä tien päähän päin. Ja takaisin päin tullessa sai olla vapaana koska ei takaisinpäin tullessa jää haahuamaan. Vahdin kuin haukka kokoajan ettei mene liian kauas eteen, tai jos jäi haistelemaan niin että myös jatkaa matkaansa sitten meidän mukaan ja samaan suuntaan.
Ihanaa, enää ei varmaan mene hirmu kauaa kun ehtii jo iltavuorostakin valoisalla lenkille. Sitä odotellessa!

Rakas dementiamummukka kävi vähän lenkillä

Juuri kun pääsin mainitsemaan että koirilla on kaikki hyvin...
Päätin sitten tänään ensimmäistä kertaa mennä koirien kanssa metsään kävelylle tän kuumeviikon jälkeen. Ajattelin että kävelen pari kilsaa hissunkissun hitaasti, pääasia että itse saan raitista ilmaa ja koirat saa juosta vapaana.
Nooh, oltiin menty metsätietä sen matkaa että pari kilsaa tulisi mittariin kun ollaan palattu autolle. Vaan huomaampa noin 500 m ennen autoa että Lolaa ei näy missään. Kävelen muutaman kymmentä metriä takaisinpäin ja katson onko se jäänyt tyypilliseen tapaansa huuhailemaan kauas taakse. No ei ollut... Päätin kävellä autolle että josko se on jo viipottanut sinne koska Lolan tapoihin kuuluu tietä autolta poispäin mennessä hidastella ja huuhailla kuin havukka-ahon ajattelija. Ja takaisinpäin palatessa viipottaa aina ensimmäisenä hirmu vauhtia että lähes häviää näkyvistä. Nooo ajattelin että kävellään autolle että sinnehän se on jo viipottanut...
Tultuame autolle huomaan että eipä ole Lola autollakaan! Iskee vähän hätä.
Eikun kävelemään takaisinpäin uudelleen josko tulisi siellä vastaan, ja soitin jonkun matkaa käveltyäni Juhalle että tule sinäkin autolla lenkkipaikan alkuun jos on jostain syystä jo mennyt autosta ohi ja suunnistaa jo tietä kohti.
Kilometrin verran käveltyäni näen sitten että siellä se Lola töröttää keskellä tietä paikallaan vähän hölmistyneenä. Huudan kuin syötävä että 'Lola siellähän sinä olet, tule tänne nyt sieltä Lola!' Koira ei hievahdakkaan, katsoo vaan paikoillaan meitä. Koru lähtee juoksemaan Lolaa kohti tuhatta ja sataa, ja lähelle päästyään liikkuu Lolakin ja heiluttaa muina koirina häntää ja lähtee tulemaan Korun perässä meitä kohti.
Arvoitukseksi jää missä vaihessa Lola on jäänyt meistä jälkeen niin paljon (huomautukseksi että jaksaa kyllä erinomaisesti kävellä, kunhan huuhailee ja haistelee kun havukka-ahon ajattelija aina...) että meitä ei ole enää näkynyt, ja onko sitten lähtenyt jopa väärään suuntaan kävelemään.
Sillä on ennenkin näitä tullut vaikka ei näin pahoja. Nyt taitaa Lola joutua jatkossa aina pitkään fleksiin noilla lenkeillä koska kun tosiaan alussa huuhailee, ja sitten koohaa niin paljon muista edellä, niin en uskalla ottaa sitä riskiä että tosiaan jo vanha höppänöityvä koira ottaa ja katoaa ihan tosissaan kun suuntavaisto katoaa ja muisti pettää mistä oli tulossa ja minne menossa. Eikös ne sano ihmis vanhuksistakin että hauskoja mutta kovin vaarallisia ovat itselleen juuri ne ketkä fyysisesti ovat virkeitä, mutta muisti alkaa pettää. Jalat vie muttei enää muista minne :D :D Ai kamala. Ja kun kuulokin Lolalla alkaa olla todella huono, niin noissa tilanteissa ei auta huutaminenkaan mitään.
Mutta onneksi tänään loppu hyvin kaikki hyvin :) 2 km jaloittelun sijasta teimme sitten 4,4 km lenkin.

Lola ihmettelee miksi ihmeessä minä nyt remmiin jouduin? :D

Jo 2017! Huhhuh.

Jaaaaa. Niiiinn. Onhan miulla blogikin tosiaan....
Siitä se ajatus sitten lähti herättää sitä taas henkiin kun ystävä pohtii perustaisiko hän blogin. Paljon olis hällä asiaa, niin hitto miks ei! Antaa palaa nyt, kirjoituksia ilmoille!
Paljon, uskomattoman paljon on tapahtunut miun elämässä sitten tuon edellisen kirjotuksen jälkeen joka näyttää olleen lähes kaksi vuotta sitten. Hupsista saatana :D

Noniin siispä asiaan.
Toisena suurimmista asioista oli ehkä lokakuussa 2015 naimisiin meno <3
Häät pidettiin hyvinhyvin pienellä perheporukalla täällä ukissa. Se oli hieno hetki. Mutta ihan kauheesti hirveesti paljon on meitä molempia jäänyt harmittamaan ettei kukaan kuvannut seremoniaa videolle! Meitä varmaan jännittänyt liikaa ettei älytty sanoa kenellekkään. Tai no, äiti oli yrittänyt mutta eihän se ollut onnistunut. Mutta onneksi sentään ihania kuvia on, kun kuvaajaksi häihin saatiin Juhan tuttava joka aivan uskomattoman taitava kuvaaja.
Mutta kuten tiedämme että elämä ei aina mene niinkuin sen haluaisi menevän, tai niinkun Strömsössä, ja mitä näitä nyt on, niin elämä näyttikin heti kohta häiden jälkeen paskempaa puoltaan.
Mainitakseni asiasta sen verran ettei jää niin mystiseksi, niin miehellä todettiin 2 kk häiden jälkeen syöpä, ja sitä sellaista arkea sitten elettiin koko vuosi 2016. Että jos nyt yks bloginkin kirjottelu jäi niin ei yhtään ihme :D Mutta tämän enempää tätä asiaa ei tarvitse siis vatvoa. Elämä on! Nyt ookoo ja sillä mennään :)
MUTTA! Ne koirat :) Niillä on kaikki ennallaan. Hyvin voivat kaikki. Korulla aksassa edelleen enemmän vauhtia mitä ohjaajalla sen kartturoimiseen taitoa. Ja senhän nyt tietää mitä siitä tulee. No, ei ainakaan hirmuisen paljoa hirmuisen loistokkaita kilpailutuloksia. Toki nyt onnistumisiakin ollaan saatu, on ne sitten olleet milloin niitä nollaratoja, ja milloin muita pienempien koulutusjuttujen onnistumisia. Sillä jatketaan.
Lola mummukka täyttää kesällä jo 15 vuotta! Uskomattoman pirteä se on ikäisekseen kyllä. Hienosti viipottaa vauhdilla edelleen kaikki lenkit meidän mukana joka kerta. Mutta toki sitten kotona elämä on lähes pelkästään nukkumista. Mutta sitten kun tapahtuu niin mummo on ihan yhtä toho töhöttäjä kuin nuorenakin.
Mutta entäs meidän hökkyrä häkötin Pimu the Pimpula sihnuunuu! Maailman hauskin pieni koira! Sitä ei vaan voi selittää, se täytyy itse kokea :D :D On se kyllä niin veijari ja elämää hökkyröinnillään ilostuttava pieni koiraeläin että vertaista saa hakea :D
Pelkkiä koirien kuvia saa instasta seurata @pirulaiset nimimerkin takaa. Sen loin ihan siksi että en täyttäisi omaa instaani/ faceani niin paljoa pelkillä koirakuvilla. Joten siis pirulaisia seuratkoon ne ketä kiinnostaa, katselu on täysin vapaaehtoista jos tiesitte, niin ei tarvitse kenenkään ärsyyntyä siitä kun 'aina se laittelee niitä koirakuvia'. Niih ettäs tiedätte.
Niin ja sen verta mullistava asia itselleni on sekin että ihan täytyy mainita. Kun mie olen oppinut/ryhtynyt taas vuosien tauon jälkeen neulomaan. Woohooo! Ihan perussukkia on syntynyt tässä viimeisen neljän kuukauden aikana nopsaa ulkomuistista laskettuna yhdeksät :D Seuraavaksi haluan oppia kirjoneuleen tekemisen. Ne on niin hienoja! Ja periaatteessa tiedän kyllä miten ne tehdään mutta joku saa ihan kädestä pitäen alussa neuvoa sen langankuljetuksen ja muut hifistelyt kirjoneuleen onnistumiseksi. Mutta hiljaa hyvä tulee....

Mami ja isi on ollut sairaana tämän viikkoa. Tämä niiden vahtiminen on rankkaa puuhaa.

Aksaa ja lenkkeilyä

Niin se vaan talvi mennä porskuttaa! Nyt ollaan jo yli helmikuun puolenvälin! Jeeeehhh! Ihania kelejä on pitänyt, ei juurikaan sellaisia pakkasiakaan ole ollut etteikö olisi lenkille päässyt. Ollaankin lenkkeilty tosi ahkerasti.
Elinan kurssikertoja nyt takana yhdeksästä kolme, ja tämä tyttö on aivan innoissaan. Torstaita odottaa aina ihan intona että pääsee treeneihin :) Elinalta tulee niin älyttömän hyvää 'Korunkäyttöohjetta' ettei tosikaan. Ja mikä tärkeintä, olen yrittänyt sisäistää niitä neuvoja sillälailla, että vaikka usein jutut ei onnistu siellä treeneissä, niin painan jutut mahdollisimman hyvin mieleeni että osaisin hyödyntää niitä sitten jatkossa treeneissä aina sekä tottakai sitten kisoissa.
Se taitaa jotain hedelmää olla jo kantanutkin koska ihme tapahtui ja saimme Korun kanssa pitkästä aikaa myös agiradalta nollan! Vieläpä nollavoitto :) Se voitto nyt oikeasti oli vain iso plussa, sillä niin mahtava fiilis oli jo maalissa taas siitä että tehtiin oikeasti yhdessä Korun kanssa samaa AGIrataa ja siitä tuloksena nolla :)

Muuten ollaan vain lenkkeilty ahkerasti. Ja tänään olikin mitä mahtavin sää lähteä loman kunniaksi vetäistyjen pitkien unien jälkeen heti herättyään lenkille näin mahtavaan säähän! Kuvista puuttuu Lola joka oli heittänyt parit yrjöt viime yönä. Vaikka ihan pirteä aamulla olikin niin jätin kotia. Mummukka ehtii lenkkeillä sitten taas seuraavan kerran :)

 

Uusi jumpperi

Savonlinnan mummi neuloi minulle uuden villapaidan :) Eikö se olekkin sikahieno! Kiitos mummi!
T: Pimu

Treenissä kartalla ja kisoissa kartta hukassa

Torstaina oli kauan odotettu Tuulian yksäri. Tai siis sen puolikas. Tai jos ihan tarkkoja ollaan niin kaksoisyksäristä neljännes. Nojoo, tuo ei ehkä nyt ollu tässä se tärkein asia kumminkaan :)
Kiva rata jossa taas nähtiin se että tarkkana on oltava tai Koru paahtaa esteistä ohi! Se ei tasan anna mitään ilmatteeks joten millonhan mie mahdan tän asian oppia?! Juu, tiedän, never :D Mutta jos näillä tulevilla 9 kerralla vaikka sitten Elinan kurssilla Elina niistä aina muistuttaisi niin josko alkaisin edes sillon tällön siihen kiinnittää huomiota, että ohjaa, pidä ohjaus tai törkkää sen verran jalalla! Että koira esteen lukitsee. Enkä vaan töhötä menemään, vaikka se este siinä linjalla tyrkyllä muka niin hyvin onkin. Koru ei oleta, se tekee tasan sen mitä pyydän tai jätän pyytämättä. Videossa rata noin puolivälistä loppuun. Niin muuten ja heti tosta keppien jälkeisestä putkesta lähtiessä paahtamaan eteenpäin tuli juuri monta kertaa sen ensimmäisen hypyn ohi. Sitten alkoi noteerata sen kun tein pienenpienen tuuppaisun kohti hyppyä. Kepit haki joka kerta hienosti ja pysyi siellä vaikka irtosin sivulinjassa kohti putkea.
Kiva fiilis jäi koulutuksesta!

Mutta tänään olikin sitten kisat ATT:llä. Miten voikin noin kivasti menneen koulutuksen jälkeen mennä kisat noin mönkään?  Tuntui ettei meillä Korun kanssa ole minkäääääännäköistä yhteistä säveltä radalla. Kumpikaan ei lue toisiaan ei yhtään :/ Ekat kaksi agirataa molemmat hyllylle.
Vika oli hyppis jonne yritin hiukan tsempata ja sanoin itselleni että nyt ohjaan enkä oleta taas. Koru heti sitten kakkoshypyllä riman päälle jotenkin huonosti, jonka johdosta teki todella kurjannäköisen lennon kuperkeikkaa kaatuen :( Ja minä hölmö jatkan rataa! No, ei siinä järki sanonut lopettaa Koru kun ei ollut moksiskaan vaan samantien ylöspäästyään jatkaa paahtamista. Niin minun järki ei siinä tilanteessa sano että kannattaisi varmaan lopettaa. Luulin saaneeni radalta kympin, mutta ei se tuomari näköjään antanutkaan keppien jälkeisestä hässäkästä mitään kieltoa?! Hoih, kyllä olisi kuulunut. Mutta se ja sama, vitonen tai kymppi, hyödytön tulos :D
Todella tyytyväinen olin tuon hyppiksen kepeille vientiin! Päätin että takana leikkaan toiselle puolelle ja se joko onnistuu tai ei. Niin onnistui! Yhden muun onnistuneen miniohjaajan näin leikkaavan takaa keppien toiselle puolelle. Sekä muutamia epäonnistuneita, ja loput eivät yrittäneetkään. Jotain mieltä virkistävää omasta toiminnasta sentään :)
Täytyy varata fyssarille aikaa Korulle että katsoo saiko kroppa tuosta ilmalentokuperkeikasta jotain damagea. Toivottavasti ei, mamin pieni urhea pinseri kun kaikkensa yrittää. Vaikka sitten pää kainalossa :) <3
Alla juuri tuo meidän kyseinen kuperkeikkarata. Kiitos kuvaamisesta Tiina!

Ei se itse varis vaan sen koivet!

Niin vain tämä raakkuvaris otti ja läksi tänään urhoollisesti ATT hallille Sonjan treeneihin. Ja tein ihmeellisen huomion! Sekä ulkona kylmässä, että viileässä hallissa ääni ei ollut ollenkaan enää sen oloinen että muutama sana vain lisää ja sitten se katoaa taas. Olihan ääni painoksissa, mutta kesti puhua koko ajan. Mutta heti kun kotimatkalle lähdettiin ja treenikaveri Päivin kanssa tunnin matkan autossa höpötettiin, niin meni ääni paljon huonommaksi?! Tuolla 'kylmäraikaskosteampi' versus 'kuumakuivasisäilma' on oltava jotain tekemistä asian kanssa ja vahvasti. Vaikka olin ihan varma että treeneissä muiden kanssa hölöttäessä ja viimeistään treenin ja juoksemisen jälkeen kurkku ja ääni on ihan kamalat. Eikä!
Öhh. Sen sijaan jalat meinasi tehdä tenän. Pienellä lämmöllä ja karmeilla päänsäryillä viime viikonloppuna alkanut tauti, ja sitten perään tämä äänenmenetyshässäkkä, on tehnyt miulle viikon loman lenkkeilystä. Ja voi hyvää päivää tuntui että jalat iskee hapoille toista kertaa koko rataa vetäessä! Argh! Otettiin sitten yksittäisiä kohtia radalta, sanoin että nhyyyt ei muuten pysty enää vetämään kaikkea 24 estettä putkeen, jalat tekee tenän, ei kurkku!
Treeni menikin muuten ihan hyvin, mutta että omassakin päässä on se 'surullinen tosiasia' että talvella puuttuva vakituinen treenipaikka näkyy meidän menossa. Sonja sanoi että ei ole meno samaa kuin viime syksynä. Ei ole ei, ja sen tuntee. Vaikkakaan en ota siitä paineita. Yhtään ei tullut olo että virheitä söhlätessä alkaisi ottaa kupoliin niinkuin vielä joskus taannoin. Mutta tosiasia vaan on se että kun treeniä on ollut kahden käden sormiin mahtuva määrä sitten lokakuun alun jälkeen, niin se näkyy meidän menossa.
Erityisen onnellinen taas olin Koru neidin hienoista kontakteista. Hienosti pysyy vapautuskäskyyn saakka! Kylläkin joka ikinen kerta näin harvakseltaan treenatessa käy niin kuumana että radalla olevan ensimmäisen kontaktin luistaa läpi kun ei vaan maltaaaaaaaa kun höyryä tulee korvistaaaaa! Mutta. Rauhallisesti uusiksi vaan, ei kelpaa sellainen läpiluistaminen vaikka ei millään lailla sitä koskaan hyppääkkään. Sitten muistaa että ainiin maltettava on ei se vaan auta :) Myös lopun poispäin käännös hypylle sujui vaivatta monta kertaa ekasta kerrasta lähtien. Sekä pujottelu loppuun saakka vaikken saattanut, keppien loppuessa seinään ja minun suunnan jatkuessa takaviistoon. Jei!
Hieno Koru! Kunpa vain mami osaisi ohjata ja jaksaisi aina lyllertää tarpeeksi kauan ja lujaa siellä mukana... :)

Hallin lämpimässä tilassa kosketusalustatreeniä ennen omaa vuoroa. Eipä olekkaan Koru neidillä mitä tahansa sattuu 'läppyjä' :D Nojoo. Käytettyjen Diorin puutereiden samettisia suojapusseja löytyy jokunen kappale :)

Treenikaverit Eija ja Nelli tekee rataa. Aalta tuonne putkeen menossa....

Saikkupäivien kuvien pläräystä

Nyt kun tää miun puhekyky (eli ääni) otti ja lähti (taas kerran) ihan kokonaan ja sairaslomalla kotona töröttelen (mitenniin muka vaikea tehdä töitä kun myyjä on?!) niin on aikaa tehdä kaikkea 'einiinhyödyllistä' mutta mitä on pitänyt tehdä jo niin kauan että hävettää. Plärätä koneelta kuvia tonne miun kuvagalleriaan. Sinne olen itseasiassa lisäilly pikku hiljaa jo muutamana viime päivinä aina joka koiralle jotain kuvia. Mutta näinä päivinä taas kokoajan lisää.
Tähän onkin pakko laittaa kuva missä jotenkin ilmenee noiden kahden pöhlön, nuijan ja tosinuijan eli Korun ja Pimun touhut :D Laatu ja tarkkuus kuvassa on jotain aivan hävettävän hirveetä (!!!) mutta silti oli se pakko laittaa juuri tuon takia että siitä niiiiin loistavasti näkee mitä pöhlöjä nuo kaksi yhdessä on :) <3 kuvanlaadusta viis (argh!).
Älkääkä välittäkö muutenkaan kaikista galleriaan nyt siirretyistä kuvien laadusta. Tuuppaan sinne nyt surutta huonompilaatuisiakin (epätarkkoja ja liian tummia/kirkkaita) kuvia ihan siksi koska olen löysännyt nyt kriteereitä noissa 'nääonvainomiakoiriajagallerissatilaavaikkakuinkapaljon' jutuissa. Kivat tilanteet ja esim. Pimun kasvu ja Lolan 'mummoutuminen' on niissä paljon tärkeämpää kuin että kaikki täytyisi olla teknillisesti nappiotoksia. Nih :)

Voihan tauti ja arki

Loppiainen. Loppiainen! Kaikki lomat ja pyhät vietetty ja arki alkakoon. Jheeee. Noniin, sarkasmit sikseen.
Tuohan se arki oman hyvänsäkkin. Sais vaan nyt joku tämä pikkuhiljaa kummitteleva tauti joko iskeä kunnolla päälle tai loppua. Pää on kun haminan kaupunki ja otsaa jomottaa, tuntuu siis koko pää ihan kummalle jo ties monetta päivää. Pientä lämpöä on jo toista päivää, ja tänä aamuna ääni oli painoksissa ja kurkkua kröhisti. Ei nyt jouda sairastamaan hitto! Lauantaina on Korun kanssa Sonjan koulutus ja siellä on oltava iskussa, piste.
Sunnuntainakin ja tänään loppiaisena mitä hienoin keli, mutta sen verta pakkasta ja tuulta tälle kehon 'ollakko kipeä vaiko eikö olla' olotilalle että jätinpä sitten hikilenkit ulkona tekemättä. Voihan tympeys!! Noo, onneksi koirat osaa nauttia myös takkatulesta eivätkä valita ja kiukuttele :)